Ketterä jazzfunk-seitsikko leipoo toisen kakkunsa debyyttiä tanssittavammin maustein ja linjaa lähes hengästyttävän tiiviin setin kuin livesession alkujuontoineen. Jokainen muusikko loistaa edelleen napakan tarkassa yhteensoitossa notkeista kompeista ja piukeista torvisovituksista sukkeliin solistisiin osuuksiin ja laulustemmojen variaatioihin. Sieltä täältä tunnistaa tutumpia funkhistoriallisia osakuvioita, mutta ne pidetään vinjetteinä eikä kappaleiden ydinelementeissä nojauduta niihin. Esimerkiksi Axl Smithin laulamaan Driveen polkaistaan kaasua Jungle Boogien räyhäkkäin torvin.
Siihen nähden, kuinka loistava konsepti bändillä on ladata kaikkensa musiikkiinsa, All Rise -albumi on työstetty jopa liian kireästi ja teknisesti hioen. Tämä kostautuu laulujen ja varsinkin sanallisen ulosannin ja fiilistelyn ulkokultaisuutena, jossa ei ole ihan sitä rentoutta ja elävyyttä kuin toivoisi taitavan taustamusisoinnin päälle saatavan. Vuorovaikutus konserttiyleisön kanssa ja hiukan vapautuneempi soiton ilo on kuitenkin helppo saavuttaa, kun energinen sapluuna ja soitinnusten kellokoneisto on levyllä saatu lupaavasti pohjiksi.