THE SCENES: Sex, Drugs And Modern Art

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Antti Granlund.

Arvio

THE SCENES
Sex, Drugs And Modern Art
Sound Of Finland

Helpotuksen huokaus sentään! Huimaavana livebändinä osaamisensa monesti todistanut The Scenes vakuuttaa viimeinkin myös levyllä. Siis     v a k u u t t a a.

Oululaislähtöisen kuusikon kolmas albumi Sex, Drugs And Modern Art alkaa tutuksi tulleella nyrjähtäneellä tykityksellä, mutta malttaa rauhoittua juuri ennen kuin ryppyily on käymässä puuduttavaksi. Kenties jossain kohtaa luomisprosessia bändin kappalemateriaalista vastaavat Miki Liukkonen ja Konsta Koivisto ovat tajunneet, ettei taiturimainen kohkaaminen ole yhtään sen taiteellisempaa tai korkea-arvoisempaa kuin mieleenpainuvien melodioiden kirjoittaminen tai selkeämmin yhteen soittaminen.

Tällä levyllä The Scenes on nimittäin saanut aikaan upeita biisejä. Albumin avaava Catch-22 silpoo raajat samalla kun pistää nippuun Nikolai Gogolin ja Oprah Winfreyn. Videonakin julkaistu Absolution, Please alkaa lähennellä jopa Bleachin aikaista Nirvanaa. Ja levyn kaunein sävellys Louis Wain (viittaus siihen skitsofreenisistä kissapiirroksista tuttuun taiteilijaan) osoittaa, kuinka loistava ja monipuolinen laulaja Koivisto onkaan.

Harva bändi on saanut musiikillista kaaostaan näin hyvin hallintaan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa