Turha lähteä kiertelemään: tämä on yllättävän kova kustanne, tämä.
Ruotsalainen death/thrash on yksi maailman loppuuntiristetyimmistä musiikkigenreistä. Siis kertakaikkiaan kaikki sillä saralla on jo tehty, ja vaikka kuinka maan keski-ikäistyvät hevihemmot edelleen kykenevät laadukkaaseen ulosantiin, omaperäisyydestä genreä ei voi syyttää. Ei sitten vuosituhannen vaihteen.
Ei Witcherykään keksi pyörää uudestaan seitsemännellä kokopitkällään, mutta hitto vie, kun se ei jostain syystä haittaa tässä laisin. Bändi on nostanut tempojaan ja lisännyt kekseliäitä riffikoukkuja ja onnistunut luomaan erittäin navakkaa kiukkua ja kiivautta puhkuvan levyn.
Biiseissä on dynamiikkaa ja suvantokohtia juuri sopivasti pitääkseen thrash-kaahauksen muuttumasta tylsähköksi puuroksi – mutta levyn punainen lanka on kauttaaltaan sen ankara draivi eteenpäin. Uudehkon murisijan Angus Norderin sävykäs suoritus ansaitsee erityisen papukaijamerkkimaininnan ja luo jännitettä tällaisiin varsin klassisiin thrash-ralleihin.
Genressään tämä on heittämällä vuoden tiukimpia tuotoksia.
