TIDES FROM NEBULA: Safeheaven

Arvio julkaistu Soundissa 5/2016.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

TIDES FROM NEBULA
Safeheaven
SPV

Enimmäkseen metallibändeistään tunnetusta Puolasta tulee erikoislaatuisia artisteja. Varsovalainen Tides From Nebula on jälleen erinomainen esimerkki maan omalaatuisesta ja mielenkiintoisesta skenestä. Periaatteessa tämä on post rockia, mutta ihan eri otteella kuin genren suurnimet Mogwai tai vaikkapa God Is An Astronaut – näkisin tunnelmapuolella enemmän sukulaisuutta kotimaisiin Magyar Posseen tai Callistoon.

Sovitukselliset kaaret ovat hurjan pitkiä, efektipedaalit ja sekvensserit pulputtavat, kaiutettu lead-kitara maalailee taivaanrantoja ja rytmiikka on rauhallisen monimutkaista. Tides From Nebulan instrumentaalinen elokuvallisuus kantaa pitkälle, eikä laulajaa jää edes kaipaamaan – tällaisessa ilmaisussa rocksolisti olisi vain tiellä.

Yhtyeen neljänneltä albumilta on hankala nostaa yksittäisiä kappaleita – tämä kokonaisuus kuunnellaan kerrallaan ilman pausseja ja uppoudutaan yhtyeen luomiin maailmoihin. Erityisen nautittavaa ja muista erottavaa on Tides From Nebulan pistämätön tyylitaju melodioissaan: ne eivät kuulosta miltään muulta kuin itseltään.

Lisää luettavaa