Todellinen soulsisko Beyoncén varjosta eturiviin – Solangen uutuus haiskahtaa läpimurrolta

Arvio julkaistu Soundissa 10/2016.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

Solange
A Seat At The Table
Columbia

A Seat At The Table on Solange Knowlesin kolmas albumi ja vaikuttaa vihdoin hänen läpimurroltaan. 30-vuotias multitalentti (lauluntekijä, laulaja, malli, näyttelijä…) Solange on osoittanut, että toisin kuin pop-prinsessa sisarensa Beyoncé, hän osaa keikuttaa muutakin kuin pyllyä, tällä kertaa Billboardin hittilistaa.

A Seat At The Table on paitsi erinomaista soulia ja r&b:tä, myös Solangen rohkea henkilökohtainen avautuminen sekä afrosentrinen poliittinen kannanotto. Se on intiimi ja koskettava kuvaus amerikkalaisen mustan väestön arjesta viimeaikaisten tapahtumien varjossa. Kertomus rasismin ja rotuvihan riivaamasta yhteiskunnasta. Skiteissä ovat Solangen omat vanhemmat kertomassa välähdyksiä historiastaan. Levy on mustan kulttuurin ylistys, jonka pääasiallinen pyrkimys on kohottaa mustien itsetuntoa ja etnistä ylpeyttä. Se on ylpeä juuristaan.

Sangen raskaista teemoista huolimatta tunnelma on sielukkaan herkkä ja levyllä on todella groovaavia rytmejä, tarttuvia rytmikoukkuja sekä hypnoottisia biittejä koristettuna Solangen kauniilla lauluäänellä. Suurenmoinen taideteos, jonka perusteella tämä daami on hyvää vauhtia matkalla suoraan mustan musiikin kaanoniin.

Lisää luettavaa