Monilla rock-orientoituneilla ihmisillä on tietty käsitys Tom Jonesista jonkin sortin viihdelaulajana, jota aikanaan naiset pommittivat konserteissa pikkuhousuillaan. Ei se täysin väärä kuva ole, mutta kaukana koko totuudesta.
Nuorena Walesin Tiikeri oli nimenomaan rock-laulaja ja paahtoi vuositolkulla pikku klubeissa rockia, bluesia, soulia ja countrya. Juuret ovat siis vankat. Vuonna 2010 Ethan ”Glynin poika” Johns alkoi tuottaa Jonesia. Nyt parivaljakko on tehnyt jo kolme todella kovaa kiekkoa. 75-vuotiaanakin Tomin ääni ja energia ovat käsittämättömällä tasolla ja Johnsin pienellä bändillä toteutettu maanläheinen tuotanto on kuorinut kaiken turhan puoliakustisesta soundista.
Billy Boy Arnoldin I Wish You Would rokkaa kuin tulessa Willie Dixonin Bring It On Homen polkiessa bluesia totaalisella auktoriteetilla. Stonesin Factory Girl folkkaa banjoin ja viuluin komeasti He Was A Friend Of Mine -tradin viedessä homman kirkkoon pelkän akustisen sliden kanssa. Willie Nelsonin Opportunity To Cry pyyhkii kantrikyyneleitä siinä kuin Raise A Ruckus kehottaa riehakkaaseen ilkamointiin vanhaan maalaistyyliin.
Tosiaankin pelkkää asiaa. Todelliseen Tomppaan kannattaa tutustua.
