TORTOISE: It´s All Around You

Arvio julkaistu Soundissa 05/2004.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Chicagosta ponnistavalla Tortoisella tuntui olevan niin sanotun postrock-liikehdinnän aamunkoitteessa 1990-luvun puolivälissä yleisavain vähän joka lukkoon. Bändiä ylistettiin avoimesti joka rintamalla, eikä julkkisfanien seurakunnasta puuttunut maineikkaita nimiä.

Arvio

TORTOISE
It´s All Around You
Thrill Jockey

Chicagosta ponnistavalla Tortoisella tuntui olevan niin sanotun postrock-liikehdinnän aamunkoitteessa 1990-luvun puolivälissä yleisavain vähän joka lukkoon. Bändiä ylistettiin avoimesti joka rintamalla, eikä julkkisfanien seurakunnasta puuttunut maineikkaita nimiä. Kaikki halusivat kokea, miten John McEntiren johtama monisoittajaklaani soitti jazzia punkrockisti ja päinvastoin. Koko noste kiteytyikin oikeastaan juuri McEntiren vibrafonia soittavaan tatuoituun hahmoon: miten ristiriitaista!

Levymuodossaan Tortoise kuuluu niin sanottujen "valmiina aloittaneiden yhtyeiden" joukkoon, eli mitään varsinaista taitojen tai tyylin kehityskaarta on turha yrittää löytää. Niinpä sitä kuin vaistomaisesti yrittääkin etsiä niitä musiikissa usein eniten vetoavia perusasioita – melodioita. Niitä ei valitettavasti It's All Around Youlta pahemmin löydy.

Tortoisen edellinen levy, raju, elinvoimainen ja pidäkkeetön Standards (2001), oli juuri sellainen paketti, jonka jokaisen pidempään toimineen orkesterin salaa toivoo laativan nimenomaan noin viidenneksi albumikseen. Sellaisen jälkeen voi taas katsella ainakin yhtä It's All Around Youn kaltaista läheshutia läpi sormiensa. 

Lisää luettavaa