Mikä oikeastaan tekee levyistä Tumppi Varosen sooloja ja mikä taas Problems-albumeja? Tumppi tuntuu tuottavan molempia tasaiseen tahtiin, mutta ehkä jälkimmäisiä kuitenkin hieman tiuhemmin.
Soololevyjen sointimaailma on hieman monipuolisemmin poppaava, vaikka Tumpin kynäilemät kappaleet ovat samalla tavalla arkirealismin ja yleispolitiikan maastoissa kulkevaa sivusta tarkkailua. Painavaa sanottavaa löytyy edelleen.
Kun kappalemateriaali on luontevaa, rentoa ja tarttuvaa, niin mikäs tätä on kuunnellessa. Aina mielikseen kuuntelee myös Varosen lauluääntä, joka on säilynyt samanlaisena pikkupoikamaisen kirkkaana halki vuosikymmenten.
Soitosta välittyy kiireetön tunnelma, ja soundit ovat hienon viimeistelemättömät. Veikkaan, että formaattisoundeja suosivat formaattiradiot jättävät tämän levyn rauhaan.
Sivupersoonalta jää kaipaamaan paria, kolmea ässäpiisiä ja reippaampia irtiottoja. Häivähdyksiä jälkimmäisestä kuullaan kappaleissa Jukka-poika ja Virkamies: nykyreggaetyypeille näytetään, miten isot pojat hoitavat homman, ja pikkuvirkamiehille keljuilu on aina paikallaan.
Tasaisen hyvä kokonaisuus jää kuitenkin vähän liiankin tasaiseksi.
