Aina ajoittain Tuomari Nurmio piipahtaa englanninkielisen alter egonsa kautta puimassa musiikillista perimäänsä vähän toisenlaisesta vinkkelistä. Ameriikan tuomarin hiukan vaihdellut nimi on vakiintunut Judge Boneksi, joka hyvin sopiikin, koska tuomiot jaetaan tässäkin hahmossa luuta myöten.
Tätä voisi melkein sanoa nostalgiatripiksi sikäli, että Nurmio palaa siihen vanhemman afroamerikkalaisen musiikin kirjoon, jota hän soitteli ja kuunteli ennen kuin hänestä tuli suomalaisen rockin ylin oikeusaste ja terävin filosofi. Nostalgia-sana kuitenkin juuttuu kurkkuun kuin vanha öylätti, sillä mitään auvoista menneisyyden kultamaata näistä lauluista ei löydy. Vanha Länsi näyttäytyy niissä yhtä tylyn raadollisena kuin loistavassa Deadwood-sarjassa eli juuri sellaisena kuin se oikeasti oli.
Mutta kuten Tuomarilla aina, karu meininki ei tarkoita masentavaa musiikkia. Päinvastoin, tummimmistakin molleista uutetaan väkevää elämänhalua. Se juuri on bluesin, kantrin, folkin ja gospelin idea.
Kannessa erittäin uskottavan näköisenä poseeraava Hoedown on tälle perinnekyydille ideaali kuski. Tyylitaju on hallussa ja soitollista iskuvoimaa on kuin pienessä kylässä, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa, ettei kenenkään tarvitse ylisoittaa missään vaiheessa.
Originaali materiaali kierrättää sykähdyttävin sanakääntein paljolti vanhaa, mutta huolelliset sovitukset takaavat homman tuoreuden. Isännän rosoisesti kokeneen laulun lisäksi solistiosastossa loistaa Olli Haaviston linjakas putkityö dobrolla, Weissenbornilla ja lap steelilla Jarmo Nikun mandoliinin/banjon sekä Ninni Poijärven viulun maustaessa Vanhan Maailman siirtolaisuutta heijastelevan keiton herkullisesti. Taustalaulua voisi olla enemmänkin: runsaammin käytetty väljä kööri pukisi aihetta saumattomasti.
Fare Thee Well avaa pelin rehevänä sea shantyna Fiddlin’ Billin päättäessä sen vanhasta Isokynästä muistuttaen. Bonnie George Campbell on kaihoisan mystinen skottiviisu, Love In Laredo aivan upea desperadon rakkaustarina ja Buffalo’s Bone jäätävä tiivistys inkkarin osasta USA:ssa. 15 000 Heads rokkaa dylanmaisemmin kuin Meet The Meatballsilla (1984), jonka eräänlainen isä Tales Of Judge Bone on.