Haloo Helsinki!, Suomen suurin yhtye. Siinä määritelmä, joka on kuulunut jo hetken aikaa suutarilaisbändin markkinointiviestinnän ytimeen. Reilut kymmenen vuotta sitten lupaavana raakileena ison levy-yhtiön hoteisiin napattu ryhmä, joka tuotettiin ja paketoitiin nätisti, jolle tehtiin aluksi biisit. Joka ei kelvannut aitoina itseään pitäneiden rokkidiggarien levysoittimiin. Ja niin vain nyt, vuonna 2017, suomirockin järkäle, joka myy jäähallit loppuun, napsii platinalevyjä sitä vauhtia kuin ehtii musiikkia julkaista, hallitsee radiosoittolistoja – ja on kaikessa tekemisessään aika perkeleen hyvä.
Sanotaan tämä siksi suoraan: Haloo Helsinki! on parempi bändi kuin Hulluuden highway on albumi. Levyn kaksi ensimmäistä singleä, länkkärihenkinen eroballadi Rakas ja uskaliaasti kasvavalla sovituksella ja Ellin räpeillä etenevä albumin nimibiisi antoivat syyn toivoa tyylillistä irtiottoa, tai edes pientä askelta pimeään. Hulluuden highway on kuitenkin turvallinen levy, normaali ja tasapainoinen, tehty pitämään yhtyeen kurssi suorassa.
Tarkoittaa mitä? No sitä, että Haloo Helsingin ensisijainen inspiraation lähde näyttää olevan yhtye itse. Rytmit, sävelet ja Ellin romanttiset, maailmaa parantavat sanoitukset ovat kuin ennenkin, tyylikkäinä mutta liian usein tasapaksuina. Ainoastaan soundipuolella on mukavaa kuplintaa, muun muassa hauskan kasaristi diskoilevan Oh No Let’s Go –biisin kohdalla. Tosin, äänelliset kokeilut ovat nekin enemmän leikittelyä muodolla kuin sisällöllä. Ne ovat kuin Ellin, Jeren, Leon ja Jukan keikkavaatteet: yksi kesä rokkaillaan bowiemaisesti sinipunavalkoisissa, seuraavana tummissa, ja nyt uuden levyn jälkeen SukuLakun värisissä tamineissa. Kuitenkin itse bändi pysyy muuttumattomana.
Niin kuin aikaisemminkin Haloo Helsingin levyillä, parhaat hetket pelastavat. Esimerkiksi albumin päätöskappale Yhdessä ihminen on ylitsevuotavassa tunteellisuudessaan todella onnistunut teos, Vapaus käteen jää -biisin tasoinen slovari, jonka tahdissa sopii vuodattaa kyyneleitä niin kotisohvilla kuin kesän loppuunmyydyillä festariareenoillakin. Onnistuneiden sinkkubiisien lisäksi myös äkäinen Saatanan Zen potkii kivasti.
Niin että mitäs tässä valittamaan? Hulluuden highway kelvannee bändin faneille ja suomalaiselle festarikansalle erittäin hyvin. Ja se tulee vankistamaan yhtyeen asemaa yhtenä tämän maan halutuimmista esiintyjistä.
Silti olisi kiva ajatella, että Haloo Helsinki! olisi Suomen suurin yhtye myös muuten kuin suosiossa mitattuna.
