TYR: Valkyrja

Arvio julkaistu Soundissa 9/2013.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

TYR
Valkyrja
Metal Blade

Färsaarten metallilähettiläs Tyr soitti pitkään metallia lähinnä kansallisista lähtökohdista. Kun erilaiset kansanmusiikkipohjaiset metallivariaatiot alkoivat yleistyä, Tyr käänsi kelkkansa perinteikkäämmän hevin suuntaan.

Valkyrjan avausraita käynnistyy täsmälleen samoin kuin oman Tarotimme Back In The Fire vuonna 1986 julkaistulla Spell Of Ironilta. Vaikka Tarot ei mitenkään sen enempää määrittele Tyrin tekemisiä, on se kuitenkin jonkinlainen osviitta Tyrin päämäärien ymmärtämiseen. Oikeastaan Valkyrjalla ei ole enää edes rippeitä folkvaikutteista, vaan se on jopa petollisen lähellä perinteistä heavymetallia.

Tyrin tapa käsitellä melodioita kuitenkin poikkeaa oleellisesti kaikkein perinteisimmästä tavasta. Yhtyeen erinomaisuus ei ole riippuvainen tietyistä riffeistä tai häikäisevistä melodiakuluista puhumattakaan loistokkaasta soitosta. Kaikkien näiden saralla Tyr on oikeastaan jopa keskinkertainen, mutta kun kaikki keskinkertaiset piirteet lyödään samalle levylle, kokonaisuus onkin kaikessa yksinkertaisuudessaan jotakin ihan muuta.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa