Tämän levyn todellista arvoa ei mitata rocklehtien levyarvosteluissa, vaan maakuntien nuorisotaloilla ja teinityttöjen omissa huoneissa. Se ei silti tarkoita, että Syvään valoon ei kirvoittaisi paljon ajatuksia niin Uniklubista ja suomalaisen kevyen musiikin kehityksestä.
Esimerkiksi: menevätkö jo avausraita Jäämaisemassa käytetyt suureelliset ja asiayhteyteen heikosti istuvat jousisovitukset täysin Yö-yhtyeen piikkiin? Vai sittenkin Apulannan, jota Uniklubin moderni mutta rytmisesti jähmeä soundi toistuvasti jäljittelee? Olli Lindholmin taustajoukkojen syyksi voi ainakin laskea rocklyriikan totaalisen itsehäpeän katoamisen. Uniklubin sanoituksissa on itsesääliä ja kömpelöä uhoa enemmän kuin Hämeenkyrön nakkikioskin jonossa kesäisenä perjantaiyönä.
Ja miten ihmeellistä on, että huomio kiinnittyy nimenomaan sanoituksiin?
Missä menee iskelmän ja rockin ero niissä? Sydän-kappaleessa Jussi Selo laulaa intensiivisesti nenäänsä siitä, kuinka sydän pettää. Se ei kuulosta sydänsuruisen miehen tuskalta, vaan infarktin kohdanneen kouristuksilta. En rakasta sinua enää kertoo, kuinka laulaja… niin, ei enää rakasta mielitiettyään.
Syvään valoon sisältää muutamia raisuja riffejä ja valtavasti nuoren miehen energiaa. Oli musiikin tyylilaji mikä hyvänsä, se ei vielä riitä kunnon levykokonaisuuteen.
