URBAN SAX: Live in Pori 1984

Arvio julkaistu Soundissa 3/2016.
Kirjoittanut: Arttu Seppänen.

Arvio

URBAN SAX
Live In Pori 1984
Ektro

Ympäristösuunnittelija Gilbert Artmanin perustama Urban Sax esiintyi vuonna 1984 Pori Jazzeilla kaksi kertaa. Kohua herättäneen ryhmän keikka Keski-Porin kirkosta saa vihdoin ansaitsemansa julkaisun.

50-henkisen Urban Saxin kaltaisen ryhmän keikkataltiointi on vain rajallinen representaatio pienestä osasta koko kuvaa: ryhmän esiintyminen on pikemminkin avantgardistinen happening, johon liittyy musiikin lisäksi tanssia ja performanssia. Silti levyltäkin kuultuna kymmenien saksofonien komea mylvintä on silkkaa euforiaa ja Live in Pori 1984 onkin yksi parhaimpia levyjä, mitä Ektro on ikinä julkaissut.

Levyä on täysin tarpeetonta verrata itse keikkakokemukseen. Live In Pori 1984 on alkuperäisen keikan rinnalla seisova itsenäinen teos: audiodokumentti, jossa myös yleisön reaktioilla on tärkeä sija. Amatöörimäisen nauhoitteen autenttisuudella on vastaanpanematonta vetovoimaa – kohokohta lienee alussa kuultava pappismiehen rukous, joka hukkuu saksofoniaallon alle. Eläytymistä myös edesauttavat kansilehteen kootut lehtijutut ryhmän Pori Jazz -keikoista.

Urban Saxia kuunnellessa myös Circlen tematiikka aukeaa paremmin. Keikan todistanut nuori Jussi Lehtisalo on epäilemättä imenyt vaikutteita tästä performanssista myös omaan taiteeseensa.

Lisää luettavaa