Black Star Riders on ristiriitainen tapaus. Yhtyehän on siis käytännössä Thin Lizzy luonnollisesti uudella laulajalla varustettuna. Soundi on siis nykyaikaan päivitettyä melodista rockia Thin Lizzyn tapaan. Se on kuulijasta riippuen yhtyeen vahvuus tai juurikin sen Akilleen kantapää.
Phil Lynottin saappaita ei noin vain täytetä ja siksi on ymmärrettävää, että bändi tekee pesäeroa jatkamalla toisen nimen alla. Ricky Warwick kuulostaa kuitenkin paikoin niin Lynottin kopiolta maneereja myöten, että sitä ajattelee kuuntelevansa äärimmäisen uskollista tribuuttibändiä. Mikä taas vesittää pyrkimykset erottua Thin Lizzystä.
Parhaimmillaan bändi onkin niinä hetkinä, kun Warwick kuulostaa eniten itseltään. Esimerkiksi tulisella ja kipinöivällä Who Rides The Tigerilla, jossa bändi irroittelee oikein kunnolla ja Scott Gorham tiluttaa sellaista kitarasooloa että heikompia hirvittää. Muuten biisimateriaali on osastoa ”ihan ok”. Ei huonoa, mutta ei mitään järisyttävän mahtavaa.
Jos modernisoitu klassinen rock uppoaa ja Warwickin lynottmainen tulkinta ei häiritse liikaa, Heavy Fire voi maittaa mainiosti.
