Uudistunut Battle Beast haastaa jakamaan mielipiteet – Röyhkeää poppikikkailua hevilaukalla

Arvio julkaistu Soundissa 1/2017.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

Battle Beast
Bringer Of Pain
Nuclear Blast

Eipä tule montaa tapausta mieleen joissa yhtye olisi antanut lähtöpassit tärkeimmälle biisinkirjoittajalleen ja onnistunut jatkamaan yhtä elinvoimaisena kuin aikaisemmin. Helsinkiläinen Battle Beast taitaa sen nyt onnistua tekemään.

Bringer Of Pain on Battle Beastin ensimmäinen albumi yhtyeen perustaneen kitaristi Anton Kabasen erottamisen jälkeen, ja bändi löytää sillä osittain uudistuneen äänen. Uusi levy varmasti jakaa fanien näkemykset: vaikka toisten mielestä röyhkeän popahtavat, osittain jopa tanssikelpoiset kappaleet kuulostavat ”vääriltä” Battle Beastin nimissä tehdyiksi, niitäkin varmasti löytyy jotka iloitsevat siitä ettei bändi kuulosta enää Accept- ja Judas Priest -pastissilta – vaikka uudenkin levyn riffeissä on toki paljonkin ennestään tuttua.

Erinomaisen luovasti käytetyt koskettimet ovat ottaneet aimo harppauksen äänikuvan etualalle, Noora Louhimon raivotarvokaalien rinnalle. Eivät muutkaan toki varjoihin jää, vaan basisti-rumpalikaksikko takoo hevidiskolle ihailtavan viriilin pulssin, ja pariin kappaleeseen läpsähtää tiskiin sellaiset kitarasoolotkin, että kaikki bändin jäsenet pääsevät kyllä kukin vuorollaan esille.

Erinomaisen luovasti käytetyt koskettimet ovat ottaneet aimo harppauksen äänikuvan etualalle, Noora Louhimon raivotarvokaalien rinnalle.

Kolmetoista biisiä on kuitenkin liikaa. Lost In Wars on vierailija Tomi Joutsenesta huolimatta kuin Lordi-levyn filleri, slovari Far From Heaven itkettää ihan vääristä syistä, sen paatos saa vajaat viisi minuuttia tuntumaan nälkävuodelta. Dancing With The Beast taas on niin Boney M:ää, että karkaa huumoriksi, samoin kuin Van Halenia palvova Rock Trash.

Ei Battle Beast nyt ihan ilman kauneusvirheitä uudesta aloituksestaan selviä, mutta pintavikojahan nämä. Yhtyeen uudesta muhkummasta soundista voi olla mitä mieltä halajaa, mutta elleivät herkullisen kliseiset Straight Through The Heart, Beyond The Burning Skies ja vuoden siisteimmän syntsalickin keulittama hevilaukka Bastard Son Of Odin aiheuta heavyfanissa tahdosta riippumattomia tanssi- tai moshauslihasten kouristuksia, kuuntelija on mitä luultavimmin koomassa.

Lisää luettavaa