Uusi maisema horisontissa – Jiri Nikkinen jätti The Beatlesin taakseen

Arvio julkaistu Soundissa 5/2017.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

Jiri Nikkinen
Viides ilmansuunta
Suomen Musiikki

Suomen johtava The Beatles -musiikin esittäjä on tehnyt levyn, jonka suorat Fab Four -viittaukset hoidetaan pois heti kättelyssä aloitusbiisin Joku toinen päivä oh yeahillä, ikään kuin viittaukseksi, että tästedes Nikkinen on omillaan. Epäsuorana viittauksena voi mainita sen, että jokainen levyn yhdeksästä esityksestä poikkeaa toisestaan. Koskettava erobiisi Luullut oon, että asioilla on tapana järjestyä soi radiokanavilla jo kaksi vuotta sitten, mutta se ei ole menettänyt vaikuttavuudestaan tippaakaan.

Mitenkään väheksymättä Nikkisen aikaisempia kokoonpanoja, monien nimimiesten käyttö uutukaisella toimii ja vahvistaa osaltaan levyn monimuotoisuutta. Levyn pisin kappale Kaikesta muusta sä luopuisit antaa huippusoittajille tilaa loistaa, mutta soitto on muuallakin vaikuttavaa. Heitä pois huolesi rullaa ehkä hieman yllättäen T. Rex- ja gospel-henkisesti. Hienon soiton täydentää lauluääni, joka toimii ajattomuudessaan mainiosti.

Viides ilmansuunta aukoo nimensä mukaisesti uusia horisontteja ja nostaa Nikkisen viimeistään nyt varteenotettavaksi lauluntekijäksi, laulajana hän on sitä toki ollut jo kauan.

Lisää luettavaa