Pari vuotta sitten taloyhtiömme talkoissa eläkeikään ehtinyt naapurin rouva kertoi vitsin: ”Mitä se on, kun jäljellä on vain vanhoja pappoja ja tyhjiä pulloja? No se tarkoittaa, että juhlat ovat ohi!”
Tuli vain mieleen Green Dayn uudesta albumista.
90-luvulla Music Television –vetoisen poppipunkin parhaimmistoon kuulunut kalifornialaiskolmikko on jaksanut kauan, nyt jo 30 vuotta. Eläväisestä teiniahdistuksen kuvaamisesta populaariin yhteiskuntakritiikkiin siirtynyt bändi haluaisi vieläkin olla vallankumouksen kärjessä, mutta vaikka Revolution Radion biiseihin suhtautuisi kuinka hyväuskoisella mielellä tahansa, enää ei vain uppoa.
”I never wanted to bargain with my soul / how did a life on the wild side ever get so dull?”, Billie Joe laulaa albumin avaavassa Somewhere Now –biisissä ja tulee tiivistäneeksi levyn ongelman. Miten autotunetettu, ylituotettu keskitien radiorokki voi olla vallankumouksellisten lainsuojattomien musiikkia? Albumi kun ei käytännössä mitään muuta käsittele.
Niinä hetkinä, jolloin Green Day ei yritä olla muuta kuin 75 miljoonaa albumia myynyt miljonääripoppoo, asiat ovat hieman paremmin. Levyn vahvin biisi Still Breathing potkii juuri niin kuin keski-ikäisten miesten kynäilemän radiohitin kuuluukin.
