VARIOUS ARTISTS: The Journey Is Long – The Jeffrey Lee Pierce Sessions Project

Arvio julkaistu Soundissa 4/2012.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Maaliskuussa 1996 aivoverenvuotoon kuolleen Jeffrey Lee Piercen johtama The Gun Club oli yksi 1980-luvun kiinnostavimmista bändeistä. Sen bluesia, countrya, texmexiä ja rockabillyä vahvalla punk-asenteella sekoittanut tyyli eli kuitenkin siinä määrin väärässä ajassa, että yhtye välttyi suuren yleisön suosiolta.

Arvio

VARIOUS ARTISTS
The Journey Is Long – The Jeffrey Lee Pierce Sessions Project
Glitterhouse

Maaliskuussa 1996 aivoverenvuotoon kuolleen Jeffrey Lee Piercen johtama The Gun Club oli yksi 1980-luvun kiinnostavimmista bändeistä. Sen bluesia, countrya, texmexiä ja rockabillyä vahvalla punk-asenteella sekoittanut tyyli eli kuitenkin siinä määrin väärässä ajassa, että yhtye välttyi suuren yleisön suosiolta. Saman kohtalon kokivat myös Piercen mainiot soololevyt. Vaikka kolmen vuoden työn tuloksena syntynyt The Journey Is Long ei olekaan tavanomainen tribuuttilevy, se tekee upeasti kunniaa levottomalle ja synkeäksikin tiedetylle päähenkilölleen.

The Journey Is Longin perustana ovat Jeffrey Lee Piercen muusikko­ystävä Cypress Groven Piercen ullakolta tämän kuoleman jälkeen löytämän kasetin biisit ja niiden aihiot. The Gun Clubista ja Piercen levyistä vaikuttuneet artistit ovat työstäneet äänitykset valmiiksi niin, että osalla raidoista on jäljellä Piercen alkuperäisiä kitaraosuuksia. Kappaleet ovat myös yhtä lukuun ottamatta ennenkuulemattomia. Ainoa poikkeus on peräti kahtena – Mark Laneganin ja Isobel Campbellin sekä Nick Caven ja Debbie Harryn – vaikuttavana duettona kuultava The Breaking Hands albumilta Mother Juno (1987).

Jeffrey Lee Piercen liian varhain päättynyttä matkaa muistelevat edellä mainittujen lisäksi muiden muassa Steve Wynn, Barry Adamson, Mick Harvey, Lydia Lunch ja levyn The Flaming Sideburnsin veroisesti punkahtavalla rock’n’rollillaan tribuutin maaliin saattava The Jim Jones Revue.

Lisää luettavaa