Viisitoista vuotta sitten viimeiset Gitanes-henkosensa vetänyt Serge Gainsbourg oli vielä jyrkempi jätkä kuin nuori Jörn Donner. Ruma hörökorva oli uhkapeluri, rakastaja, säveltäjä, elokuvaohjaaja, älykkö ja paljon muuta. Kotimaassaan Ranskassa Gainsbourgia rakastivat kaikki – nekin, jotka häntä julkisesti vihasivat.
Ei ole mikään ihme, että Gainsbourgin musiikkia muistelevalle tribuuttilevylle on saatu mukaan melkoinen artistikaarti – Marc Almond, Jarvis Cocker, Michael Stipe, Franz Ferdinand, Portishead, Tricky ja paljon muita. Sen sijaan on yllättävää, kuinka puolivillaisilta nämä neljätoista englanninkielistä versiota kuulostavat. Kiihkeydellä ja kekseliäisyydellä näistä sävelmistä olisi voinut saada kiinnostavia versioita, mutta ei kutsuttujen suosimalla varovaisella silittelyllä. Franz Ferdinandin peruspaukutus ja Sly & Robbien tukevat rytmit ovat tässä seurassa piristäviä poikkeuksia, vaikka läpihuutojutuilta nekin vaikuttavat.
Näin turvallisesta ja tylsästä kunnianosoituksesta Gainsbourg ei taatusti olisi piitannut. Luultavasti hän olisi inhonnut sitä. Enemmän äijä olisi ollut mielissään vaikka näköispatsaasta jonkun Pariisin huorakadun varressa.