Kun Katrinaksi nimetty hurrikaani törmäsi tuhoisasti New Orleansiin, sain itseni kiinni ajattelemasta kaupungin muusikoiden ja musiikkikulttuurin kohtaloa: ”Mitenköhän Metersin äijille on käynyt?” Närkästyin itselleni tajuttuani, että asiallisempaa olisi olla huolissaan kaikkien Big Easyn ihmisten hädästä, oli kyseessä rytmimuusikko tai ei.
Tätä kokoelmaa kuunnellessa käy selväksi, että New Orleansin musiikkikulttuuri on liian kova vastus luonnonmullistuksillekin. Paikan soundi tiivistyy levyn avaavan Allen Toussaintin Yes We Can Can -version ensimmäisellä minuutilla. Homma svengaa aivan perkeleesti. Groove ja rytmikäs koukkuilu yhdistävätkin tämän levyn kappaleita, on kyseessä sitten blues, zydeco, jazz-balladi tai tujakka torvifunk. Moneen kertaan kuulluista klassikoista on levylle päätynyt useampikin pysäyttävä versio. ”The winds began to blow/there was thousands of people/they had no place to go”, laulaa Irma Thomas Back Water Bluesissa. Sanat ovat nyt todempia kuin koskaan.
Huippuesitysten – kuten Carol Franin, Dr. Johnin tai Charlie Millerin – vastapainoksi on kuuteentoista biisiin päässyt muutama valjumpikin viihde-jatsaus. Kaupungille täydet tähdet, tälle kokoelmalle ei ihan.