VARIOUS ARTISTS: Well Deep: Ten Years of Big Dada Recordings

Arvio julkaistu Soundissa 12/2007.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.

Yhdysvaltojen länsirannikon 1990-luvun alun ja itärannikon vuosikymmenen puolivälin liikehdinnästä innostunut musiikkijournalisti Will Ashon perusti lontoolaisen Big Dadan helmikuussa 1997.

Arvio

VARIOUS ARTISTS
Well Deep: Ten Years of Big Dada Recordings
Big Dada

Yhdysvaltojen länsirannikon 1990-luvun alun ja itärannikon vuosikymmenen puolivälin liikehdinnästä innostunut musiikkijournalisti Will Ashon perusti lontoolaisen Big Dadan helmikuussa 1997. Ninja Tunen alamerkki tuli tunnetuksi grimea edeltävän britannialaisen hiphopin kotina, mutta Well Deep -antologia muistuttaa, että Roots Manuvan, Tyn ja Wileyn ohella yhtiö on esitellyt kansainväliselle yleisölle myös MF Doomin (King Geedorah), Company Flow -legenda Bigg Jusin ja Mike Laddin (Infesticons ja Majesticons) kaltaisien newyorkilaisten projekteja unohtamatta cLOUDDEADIN ja Busdriverin rajoja rikkovia äänityksiä.

Big Dadan toiminta-alan maantieteellinen hajautuminen ei kerro ainoastaan yhtyeen kokeellisesta linjasta tai yleismaailmallisuuden ideologiasta, vaan ennen kaikkea hip hopin eurooppalaistumisesta – amerikkalaisten suuntausten rantautumisesta, uudelleen keksimisestä ja eurooppalaisten tulkintojen heijastumisesta takaisin musiikin kotimaahan. Tässä valossa Well Deep dokumentoi diasporan viimeaikaisten vaiheiden olennaisimmat kehityssuunnat, joiden vaikutus eurooppalaisiin tulkintoihin on ja tulee olemaan alati arvaamaton, syvällinen ja kauaskantoinen.

Lisää luettavaa