Varmaotteinen ja omailmeinen Antti Autio – Folkkaava poprock-debyytti vakuuttaa

Arvio julkaistu Soundissa 2/2017.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Arvio

Antti Autio
Minä tuon mukanani sateet
Rapu

Aution debyyttisingle Merkit ilmestyi pari vuotta sitten Universalin kautta, mutta jostain kumman syystä yhteistyö major-yhtiön kanssa lakkasi siihen. No, on pääasia että levy löysi tiensä maailmaan, sillä kyseessä on poikkeuksellisen varmaotteinen ja omailmeinen folk-pop-rock-debyytti. Autio kuulostaa olevan täydellisen sinut oman artistiutensa ja valitsemansa ilmaisutyylin kanssa, ja sen johdosta levyn kuuntelemisestakin tulee merkillisen levollinen olo. Ei tarvitse jännittää artistin puolesta.

Nuoressa miehessä yhdistyy erikoisella tavalla hauras herkkyys ja suorastaan komentava määrätietoisuus. Se pätee niin lauluun kuin bändin soittoonkin. Pehmeän luonnollisesti soiva, rikas ja dynamiikasta kaiken irti ottava yhtye jättää sovituksiin ilmaa mutta vaikuttaa miettineen huolellisesti jokaisen äänen. Jännittävästi rakentuvien sekä melodisesti kiinnostavien laulujen rytmiikkaa varioidaan ja sovituksia väritetään sopivasti viuluilla ja stemmoilla.

Hiottavaa löytyy paikoitellen etäisiksi ja geneerisiksi jäävistä teksteistä. Konkreettisemmat yksityiskohdat, persoonallisemmat sanavalinnat ja selkeämmin hahmottuvat tarinat saisivat samaistumaan ja rakastumaan lauluihin vahvemmin.

Lisää luettavaa