Levy-yhtiön vaihto on selvästi tehnyt hyvää Värttinälle. Tai ehkä Lord Of The Rings -musikaalin myötä taivaanrannalla häämöttävä tulevaisuus kaikkien larppaajien ja muiden vastakkaisen (tai saman) sukupuolen puutteesta kärsivien seinäjulistetypyinä lietsoo bändissä sen verran kapinahenkeä, että orkesteri on onnistunut tekemään haastavimman ja mielenkiintoisimman levynsä sitten Selenikon.
Bändin soittajien soundi ja sovitukset ovat jotain aivan tautista. Vaikka Värttinä periaatteessa operoi ns. etnopopin saralla, saavuttaa soitto sellaisia syvyyden ja riipaisevuuden tasoja, että muut tällä kentällä jäävät syömään haitarin palkeista puhaltavaa pölyä ja väistelemään rumpalin pallilta lentävää kapulamyrskyä. Bonuspisteet jätkille hienoista hevi-introista Rienassa ja Synnissä. Miinusta sopraanofonista, josta Kenny G ja muu aspartaamijazz tulee ikävästi mieleen.
Myös laulua on ilo kuunnella. Poissaolollaan loistavat useiden suomalaisten naisten laulutyylissä havaittavat nenäpohjaiset ylitulkinnalliset maneerit. Värttinän naiset laulavat suoraan päin naamaa.
Vaikutteita imetään Itä-Suomen lisäksi laajalta: jazz, rock, balkanilainen kansanmusa, Afrikan manner, romanimusiikki, Brittein saarten folk… Tällainen fuusio toimisi jossain gibsonilaisessa tulevaisuudessa, sillä keitos haisee sekä sähkölle ja piuha-adaptereille että mullalle.
