Haminalainen Varvara paahtaa menemään männävuosista suoristuneilla laduilla. Se on hieno asia se.
Tämän kuusimiehisen orkesterin keitoksessa on monia nautittavia elementtejä, joista mainittavimmat löytyvät bändisoitannan saralta. Varvaran itsevarmat otteet kunnioittavat näkemyksellä kynäiltyjen kappaleiden luontaisia taipumuksia. Yhtye noudattaa ytimiin hakeutuvan rockin kirjoittamatonta perussääntöä: aina tunne edellä.
Kolmannella pitkäsoitollaan Varvaran meno on rasvaisen paahteista, melodista ja rytmikästä. Tosikkomaisuus loistaa poissaolollaan. Tasavahvalta albumilta on mahdotonta, tai ainakin melko tarpeetonta nostaa esiin yksittäisiä erinomaisuuksia, sillä tässä on kyse ennen kaikkea kokonaisuudesta. Paketista, jonka saumattomuus ja vivahteikkuus ovat omiaan mahdollistamaan pitkän elinkaaren.
Tällaisiin rock-levyihin törmätessä on hieman tuskastuttavaa ajatella 2010-luvun musiikkibisneksen lainalaisuuksia. Toisaalta: Death Defying Tricks ei ole albumi, josta ”tykätään”. Se on albumi, johon joko rakastutaan tai ollaan rakastumatta.
Varvara muuten avaa illan huhtikuisella The Posiesin Tavastian keikalla. Siinäpä vasta combo.
