VEERA MARIA: Minä

Arvio julkaistu Soundissa 2/2015.
Kirjoittanut: Eero Tarmo.

Arvio

VEERA MARIA
Minä
Masi

Arjesta kirjoittaminen on haastava on pop-tekstittämisen laji. Näillä leveysasteilla riutuvuudella on tavattu kerätä pisteet jokapäiväisen kauneuden edessä mykistymistä varmemmin.

Veera Maria -artistinimellä operoiva sipoolainen Veera Korvenkari onnistuu esikoisalbumillaan yhdistämään kirotut vastinparit hieman keskimääräistä hedelmällisemmin tuloksin. Silkkihuivi ja Älä unohda ovat tarinallisesti eheitä ja melodisesti vahvoja näytteitä sopivasti elämänkokemusta kartuttaneen debyyttiartistin taidosta punoa otteessaan pitävää ääniseittiä. Toisaalta Minälle mahtuu myös Mustien sukkien sävellyksellisesti kalpeaa itsestäänselvyyksien taivastelua.

Näihin elämänmakuisiin tarinoihin on jokaisen pahimmat kasvukipunsa poteneen helppo tarrautua. Ansioksi luettakoon, että Veera Marian tulokulma kirjoittamiinsa pop-laulelmiin on kaiken aikaa arjen melskeestä miellyttävällä tavalla irrallaan.

Esittäjänä tuoreelta artistilta kaipaisi vielä hieman lisää heittäytyvyyttä. Minälle valikoidut kymmenen kappaletta kun antavat varovaisen kiinnostavan vaikutelman lauluntekijästä, jolla on sekä musiikillista kunnianhimoa että sanottavaa.

Lisää luettavaa