Täydellisyyttä kannatti odottaa. Verneri Pohjolan Pekka on häkellyttävästi sekä hengessään uskollinen että äärimmäisen omaleimainen tulkinta isä-Pekan kujeilevista sävellyksistä. Siinä missä esikuvan komppi on usein kulkenut kuin atomikello, Vernerin näkemyksessä riittää eri tavalla ilmaa ja pitkiä suvantoja.
Mieletön elektroniikan, luomun ja improvisaation liitto palkitsee kuulijan kerta kerran päälle, kun levylle malttaa pyhittää jakamattoman huomion. Soitinten vuoropuhelu pitää kuulijan panttivankina lopputahdeille asti.
Bändin kommunikointi on hunajaa tärykalvoille. Tuomo Prättälän säestys Rhodes-koskettimilla First Morningissa väijyy trumpetti-kitara-kombon takana ennen kuin ottaa soolovastuun suvereenisti ilman muiden tukea. Benjaminin melankolinen riffi kuulostaa kvintetin käsissä myös erityisen painostavalta.
Albumin kirkkain eepos on veret seisauttava Madness Subsidies. Kolmentoista minuutin järkäleessä on niin paljon nieltävää, ettei ensi kuulemalta kaikkia vivahteita voi mitenkään saada irti. Monipolvinen matka Mika Kallion symbaali-introsta lopun oskillaattorimyllyyn on todellinen trippi.
