VERONICA MAGGIO: Den första är alltid gratis

Arvio julkaistu Soundissa 6/2016.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Arvio

VERONICA MAGGIO
Den första är alltid gratis
Universal

Veronica Maggion musiikin ruotsalaisin piirre ei ole laulukieli. Osapuilleen kymmenen vuoden ajan länsinaapurin poppikuvioissa pörränneen laulajan musiikki on napakasti svenskien ydinosaamisalueella. Ruotsi on pirun kova pop-maa – puhutaan sitten nykyedamista tai hieman traditionaalisemmasta kitaroitakin hyödyntävästä poppiksesta. Melodinen tarttuvuus, liki ärsyttävä koukuttavuus, nostattava elämänilo ja luonteva kepeys, jossa on kuitenkin pinnan alaista surua ja kipua – näitä elintärkeitä raaka-aineita voi aistia Veronica Maggion uutuusalbumin jokaisesta kappaleesta.

Erinomaisen poplevyn syntyyn ei riitä oikeat ainekset ja taitavat kokit, jotka hämmentävät studiossa ja laulunteon aikana. Tarvitaan artisti, joka kokoaa kaikkien mukanaolijoiden osaamisen yhdeksi ääneksi, emotionaalisesti koskettavaksi ja musiikillisesti vangitsevaksi magneettikentäksi kuulijan ja puhujan välille. Kiinnostavan poptulkinnan sisältä löytyy aina jonkinlainen ristiriita. Veronica Maggion tapauksessa kantava jännite syntyy hänen laulussaan kuuluvasta herkullisesta viattoman tytön ja elämää kokeneen naisen samanaikaisesta läsnäolosta.

Maggion ääni on käsittämättömän raikas ja nuori, suorastaan lapsenomainen. Kuitenkin hän pusertaa jokaiseen lauseeseen läsnäolon tunteen ja tumman häivähdyksen, joka kertoo totuuden. Veronica Maggio ei typisty ikuisen tytön rooliin. Hän on 35-vuotias nainen, jonka musiikissa on viisautta ja tunneskaalaa paljon enemmän kuin helposti soljuva pintakerros antaa ymmärtää.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa