Viikate niittää jatketulla marrassesongilla synkeyden niittuja jopa ykkössettiä jämerämmin. Uvertyyri-munkkiveisua paleltuvasta pelakuusta ei kauaa herkistellä, kun jo lähtevät vahvemmilla suitsukkeilla varustetut pendulumit heilumaan. Klassisen raskaiden heviriffien varaan jännittyvä rautalankainen klangi svengaa ja puree niin kuin kunnon kovasimella hiotun Viikatteen pitääkin. Kaarle V:n biisinteon tyylilaji ei horjahda minkäänlaisen kokeilun tai tyylitestauksen tielle ennen kuin on jalostettu vallitseva soitanta korkeimmalle asteelleen. Juuri kun on kuvitellut Viikatteen tahkotuksi täyteen teräänsä, tulee takomolta vieläkin pitemmälle väkevöitettyä ja karaistua rautaa ulos.
Marraskuun lauluja II tarjoaa perin tutulla ja aikeissaan onnistuneella tavalla tuhdin setin kappaleita. Raskas kitarajyräys vahvistaa laulutekstien tummat tulkinnat ja jättää tilaa hienosti ja heleästi polveilevalle rautalankasooloilulle. Kerran ja Me olemme myöhäiset ovat parasta peruskauraa. Jopa niiden ylitse kohoavat todella painokkaan kaunan parketilla askeltava Valssi ikinä anteeksi ja muhkeaksi loppuhuipentumaksi säästetty, verkkaan vahvistuva Iäisyys. Myös instrumentaalinen aaveratsastus Syys maalailee komeita kuvia.
