VIIKATE: XII – Kouvostomolli

Jaa Facebookissa
Viikate

Viikate loi aikanaan ikioman genrensä. Sen huipentuma Surut pois ja kukka rintaan (2003) oli täydellisyyttä hipova, hulppean oivaltava, synkeän riemullinen kimara ikisuomalaista jurotusta, romanttista kansankuvaa ja itseironista huumoria, musiikillisesti sekä lyyrisesti.
Kouvolalainen tanssiyhtye dominoi genreään ylhäisessä yksinäisyydessään edelleen. Jossain vuosien varrella alkoi kuitenkin tuntua, että nelikko on jäänyt vangiksi omaan konseptiinsa. On mollia, on hilpeän vanhahtavaa kieltä ja on sitä vinkeää masennusta ja kaihoa ja suomifilmitunnelmaa.

Nyt on tusina studiolevyä plakkarissa ja yhtye hiihtää samoilla hangilla, samoilla laduilla yhä vain. Vuonna 2016 Viikate soi kyllä vapautuneemmin kuin vuosiin. Onneksi. Kouvostomollia ei tarvitse sentään haukkua. Mutta ei tässäkään sitä ilakoinnin ja ahdistuksen ainutlaatuista yhteiskipinää ole, josta Viikatteen kaihoiskelmä joskus kumpusi.

Kaikki tutun reseptin ainekset ovat kasassa, ne maistuvatkin yhdessä ihan mukavalta, mutta jotain puuttuu silti. Jotain kai kertoo se, että levyltä on hyvin vaikea poimia erityisen vaikuttavaa tai mieleenjäävää biisiä, hyvässä tai huonossa.

Salla Harjula
Arvio julkaistu Soundissa 1/2016