Erikoinen on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen Ville Leinosen uudesta albumista. Kauas on tultu vuosituhannenvaihteen nostalgiahakuisista iskelmäprinssiajoista. Levy levyltä Leinonen on laajentanut ilmaisuaan yhä taiteellisempaan ja arvaamattomampaan suuntaan. Viimevuotinen, kunnianhimoinen ja rönsyilevä Majakanvartijan uni -albumi oli tämän kehityksen huippu. Nyt Leinonen on mennyt vielä pidemmälle hylkäämällä lähes kokonaan traditionaaliset popkonventiot.
Huomattavan instrumentaalipainotteinen albumi on nimensä mukaisesti jaettu kahteen osaan, lempeään ja rauhalliseen Auringonsäteeseen ja irvivään ja repivään Pommisuojaan. Levyn avaa huilun ja kitaran muodostama äänikollaasi …ja keskipäivän jälkeen varjot pitenevät metsässä, jota seuraa naivistinen Pekka Streng -pastissi Ensimmäistä kertaa.
Pommisuoja vie kuulijan täysin toisiin maailmoihin. Sen kryptisesti nimetyt kappaleet edustavat hieman Killing Joke -tyylistä luomuindustrialia. Särövalli velloo ja alasimet kilkattavat. Sanoista ei saa mitään selvää.
Auringonsäde/Pommisuoja kuulostaa siltä, että taiteilija olisi hylännyt kaikki ennakko-odotukset ja heittäytynyt täysin tunteen ja alitajuntansa vietäväksi. Vaikka hyvä rockmusiikki ei perustukaan miellyttämiseen ja ylianalyyttisyyteen, on jonkinlainen kontrolli ja itsekritiikki silti hyvä pitää matkassa mukana. Muuten tuloksena on mielenkiintoista, mutta melko päätöntä sekoilua.
