VILLE LEINONEN: Suudelmitar

En tiedä, onko Ville Leinosen soololevy Suudelmitar lähtenyt liikkeelle taiteilijan itseterapiana tai lupsakkana välityönä, jollaisia rock-muusikoiden akustiset sivuhankkeet usein ovat. Sellaiseksi se ei ainakaan ole jäänyt, sillä ärsyttävällä "tee se itse" -kielellä nimetty kymmenen kappaleen kokonaisuus kuulostaa pikemmin paluulta olennaisten asioiden ääreen. Luulen, että tällä levyllä soivien pienimuotoisten laulelmien perussävy on likempänä Leinosen sisintä kuin viime vuotisen Uuden aamun lauluja -albumin lähempänä normaalirockia oleva anti. Lähtökohtana näissä lauluissa on varmasti ollut sama pelkistetty mies ja kitara -asetelma, joka on pohjana myös Villen bändilevyillä. Lopullisessa toteutuksessa on nyt otettu akustinen, kevyempi ja loistavasti kantava suunta.

Ranskalainen pop on alusta asti ollut keskeinen Leinosen innoittaja. Nyt Serge Gainsbourgin ja eroottisen chansonin opit ovat loksahtaneet ehyiksi lauluiksi luontevammin kuin kertaakaan aiemmin satuprinssin uralla. Albumin alaotsikon lupaamat balladit metsäpoluilta ja merten rannoilta ovat antaneet sijaa ilmavammalle otteelle kaikkein hurjimman patetian kustannuksella. Sama väljyys ja rentous toteutuu myös musiikissa ja sovituksissa. Kitaran tukena soi kissamaisella kepeydellä väreilevä sitarin, kirjavien kielisoittimien, kontrabasson, puhaltimien ja perkussioiden muodostama akustinen kudos. Pinnalta hillityissä laulelmissa on myös ovelaa rytmistä intensiteettiä, joka muistuttaa bossanovan ja Gainsbourgin varhaisten töiden herkullista pidättelyä.

Taiwanin kuut ja bossa-kliseitä mehevästi valuva Wien palauttavat mieliin tärkeän perustotuuden: musiikki voi groovata monella tapaa. Levyn ehdottomin helmiin kuuluva Lentosuudelmat puskee sekin pelottavalla vimmalla sitarin ja tablamaisen napseen tahtiin synnyttäen mainion musiikillisen fuusion: tämä on psykedeelistä chansonia! Saman suuntaisia hallusinogeenisromanttisia mielleyhtymiä synnyttää myös eksoottisen myräkän keskellä vyöryvä Hiljaa ui Malawee. Hippisitarin ja klassisen viihdetrumpetin vastakkainasettelu on silkkaa neroutta.

Suudelmitar-levyn tyrmäävin numero on viisaasti säästetty Leinosen täysosuma-albumin loppupuolelle, viimeistä edelliseksi. Zorbas-räpistelyn ja kaveriporukan yhteishoilotuksen silaama Luunvalkoiset purjeet on täydellinen iskelmä. Jos eläisimme säädyllisempiä aikoja tämä kappale edustaisi Suomea Euroviisuissa, nousisi kisavoiton jälkeen listaykköseksi kaikkialla maailamssa ja miljoonat ihmiset tulisivat aina sen kuullessaan onnellisiksi.