W.A.S.P. on saanut Soundinkin arviosivuilla kovaa kritiikkiä, ja useimmiten ihan syystä. Bändi ei ole tahtonut päästä ensimmäisten levytystensä jälkeen kiinni samanlaisiin onnenkantamoisiin. Nyt käsillä oleva levy on 15. studioalbumi, mutta kelkka ei ole vieläkään ottaa kääntyäkseen.
Levyn aloitusraidan Scream perusteella voisi ounastella toisin. Bändi on saanut kiinni hitin päästä. Olkoon sitten riffi tuttu jostakin ja olkoon sointukuvio tuttuakin tutumpi. Mutta biisi toimii ja melodia nappaa sitkeästi kiinni nahkarotsin hihaan. Blackie pitää itse levyä kunnianosoituksena 70-luvulle, mutta kappaleissa soi vahvasti kasarimeininki hyvässä ja pahassa. Hyvässä sikäli, että W.A.S.P. kuulostaa pitkästä aikaa tavallista paremmalta. Pahassa sikäli, että Lawless on kaivanut levyn sävellyksiin suunnilleen kaikki mahdolliset kasarikliseet. W.A.S.P. kuitenkin soittaa hyvin ja Blackiekin kuulostaa piirun verran paremmalta kuin aiemmilla levyillä.
Golgothan sovitukset ja soundit eivät tee oikeutta biiseille, ja tästä bändi on kärsinyt ennenkin. Nyt se kirpaisee erityisesti, kun sillä olisi pitkästä aikaa tarjottavanaan edes hieman parempaa sävellysmateriaalia.