Yli kahdenkymmenen vuoden ajan The Who soitti kiertueillaan vanhoista hiteistä rakennettua settiä. Yhtyeen edellinen studioalbumi It’s Hard ilmestyi vuonna 1982. Edellisestä olennaisesta levystä on aikaa vielä yhdeksän vuotta enemmän (Quadrophenia, 1973). Eiköhän Endless Wire -levylle silti löydy yleisönsä. Ehkä jopa jostain muualta kuin niistä sylikoirista, jotka uskollisesti ostavat jokaisen uuden The Rollling Stones -albumin ja luulevat niitä merkittäviksi rocklevyiksi.
Nykyään The Whon klassisesta nelikosta on jäljellä vain kaksi: 61-vuotias kitaristi Pete Townshend ja 62-vuotias laulaja Roger Daltrey. Laulamiseen Daltreyn rooli yhtyeessä rajoittuukin. Sen hän tekee komeasti, vaikka keuhkoista ei ihan samaa puhkua irtoakaan kuin alle kolmikymppisenä. Kaikki luova on lähtöisin säveltävästä, sanoittavasta ja kuusi biisiä raakkuvasta Townshendistä.
Endless Wire on monilähtöinen levy. Se viittaa useisiin Pete Townshendin projekteihin – esimerkiksi pakkomielteeksi muodostuneeseen Lifehouse-myllynkiveen ja kitaristin petetownshend.co.uk-sivuille kirjoittamaan The Boy Who Heard Music -pienoisromaaniin. Albumin kymmenen viimeistä biisiä soivat omana, kuvitteellisen rockbändin tarinan kertovana mini-oopperana. Niin, Tommystakaan (1969) ei olla kovin kaukana, kun Townshendin viskomat voimasoinnut vuorottelevat levollisempien kerronnallisten osien kanssa.
Kiertuekokoonpanossa äänitetyn levyn yhdeksän ensimmäistä raitaa voi käsittää ”normaaliksi albumiksi”. Omillaan kohokohdaton kimara, Mike Post Themen aikana tosin mylly pyörii ja stemmalaulut lyövät lähes kuin silloin ennen, ei kantaisi, mutta johdantona se on riittävä. The Wire & Glass -oopperan paisuttaminen kokonaiseksi levyksi olisi voinut olla parempi ratkaisu kuin tällainen kahtiajako.
The Whon uutta levyä kuuntelee mielikseen, kunnes erehtyy kaivamaan hyllystä vertailukohtia. Sitten onkin pakko palata vaikkapa Who’s Nextin (1971) kaltaisten kivikovien kiekkojen pariin. Voi jeesus, miten se jytisee tämän jälkeen!
