Velipojan nousuhumalaiset bileet

Arvio julkaistu Soundissa 7/2016.
Kirjoittanut: Arttu Seppänen.

Arvio

WILL BUTLER
Friday Night
Merge

Arcade Fire -nokkamies Win Butlerin tuotteliaalta vaikuttava veli Will Butler julkaisi viime vuonna hyvin raakilemaisen debyyttilevynsä Policy. Kahdeksasta hupsusta kappaleesta koostuva levy vaikutti hätäisesti kasatulta, eikä tämä vielä Butlerille riittänyt. Hän julkaisi levystä uuden painoksen, johon sisällytti viisi kappaletta, joista jokaisen oli kirjoittanut yhdessä päivässä Guardianin otsikoiden perusteella.

Butlerin spontaania eetosta vahvistaa myös tuore livelevy Friday Night. Levy on äänitetty keväällä 2015 Chicagossa ja Montrealissa vain pari kuukautta Policyn julkaisun jälkeen. Butler lienee käsittänyt, mitkä kappaleet olisivat voineet jäädä laatikkoon, sillä Friday Night sisältää vain pari debyyttilevyn kappaletta – ne laadullisesti parhaat. Tilalla on uusia valmiimman sekä vähemmän valmiimman kuuloisia kappaleita.

Friday Night on osuva kuvaus levylle, joka kuulostaa nousuhumalaisilta bileiltä, vaikka nimikappaleessa Butler julistaa ettei ole koskaan ollut humalassa tai pilvessä. Levy alkaa käänteisesti suoraan encoresta ja tietysti kappaleella, jota Butlerin mukaan ei ole esitetty koskaan aiemmin.

Joukossa on hyviä ideoita, mutta kun materiaalia määrittää livekonteksti ja Butlerin performatiivisuus, paikalla olisi pitänyt olla itse.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa