Tämän örebrolaisbändin sanotaan olevan suoraan vastuussa siitä, että Phil Anselmo sai jälleen kimmokkeen laulujen tekoon. Taru sormusten herrasta -elokuvien Frodo, Elijah Wood, ilmaantuu keikoille aina kun ehtii. Lee Dorrian näki Witchcraftin potentiaalin jo vuosituhannen alussa kiinnittäessään sen levymerkilleen. Aivan kuten Wolfmother, myös Witchcraft vetää puoleensa 70-luvun rockiin intohimoisesti suhtautuvaa yleisöä.
The Alchemistin kullanvalmistusreseptissä on yhtä paljon Pentagramia kuin Black Sabbathia, sillä raskaus ja synkkyys eivät ole avainsanoja tällä kertaa. Magnus Pelanderin ja John Hoylesin kitarat, sähköiset ja akustiset, helisevät vapaasti ja riffit loistavat pirteän aurinkoisina. Usein musiikista leviää samantyylinen kaihomieli ja hämäräperäinen vaanivuus kuin Sabbathin Fairies Wear Boots -biisistä, joten ei tässä silti hippien kukkataivaassa kieriskellä.
The Alchemist on täysin stoner-vapaata aluetta. Oikeastaan se on vapaata kaikesta muustakin. Selvästi on kuultavissa, ettei tämä ole mikään laskelmoitu tyylivalinta, autenttisuuden tavoittelu tai alakulttuurin puolustuspuhe, vaan luonnollinen tapa tehdä kappaleita ja jäsentää todellisuutta, vaikkakin vähän utuista sellaista.
