WOJCIECH: Sointula

Neljänteen albumiinsa edennyt Wojciech on selvästi löytänyt oman tyylinsä. Yhtyeen ilmaisu leijuu takuuvarmasti omalla, tunnistettavalla tontillaan. Jari Oisalon laulut liitävät toisaalta hyvinkin lähellä maan kamaraa ja toisaalta ylhäällä tähtipölyn keskellä. Wojciechin soundi vertautuu edelleen luontevimmin Sparklehorsen, Mercury Revin ja osittain The Flaming Lipsinkin tapaisiin amerikkalaisyhtyeisiin. Musiikki on siis periaatteessa tiukasti perusasioihin kiinnittynyttä juurevaa kitarapoppia, jonka päälle unenomaisissa tunnelmissa pyörivät lyriikat ja kauniisti kelluva soundimaailma rakentavat hieman epätodellisen ja ”taiteellisen” vaikutelman. Sointula-albumin raukean sadunomaista maailmaa voisi kuvailla modernia ja menneen maailman kauneusajattelua yhdisteleväksi unitodellisuuden folk-rockiksi. Ilmassa väreilee nostalginen kaiho, mutta mihin se kohdistuu, sitä en tiedä. Sen tiedän, että albumin on Wojciechin huolitelluin ja ehyin levy tähän asti. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että yhtye on risteyskohdassa. Se on pyörittänyt neljän albumin ajan kutakuinkin yhtä ja samaa musiikillista työkaluvalikoimaa. Olisiko tämän moodin kehittely kotikonsteilla saavuttanut luonnollisen lakipisteensä? Mitähän Wojciechin unipopista saisi irti jonkun riittävän taitavan ja hullun tuottajagurun piiskuroimana?