WOLFGANG FLÜR: Eloquence – The Complete Works

Arvio julkaistu Soundissa 10/2015.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

WOLFGANG FLÜR
Eloquence - The Complete Works
Cherry Red

Se, että osaa musiikissa jonkun asian ei sinällään indikoi lahjakkuutta toisilla osa-alueilla. Kraftwerkissä yhtyeen huippuvuosina soittanut Wolfgang Flür on mahdollisesti lahjakas perkussionisti tai sitten oli aikoinaan hyvä tekemään mitä Schneider ja Hütter käskivät. Lahja sekin.

Yhtyeen myöhemmät vaiheet ja harvakseltaan tehdyn musiikin laatutaso indikoivat vahvasti, että Flür oli korvattavissa.

Katsaus miehen soolotuotantoon on kokemuksena rasittava ja epämiellyttävä, lähinnä siksi ettei tämän turhempaa musiikkia ole tullut hetkeen vastaan. Täysin persoonaton musiikki sinänsä on aika yleistä, mutta vanukkaan tekstuurilla varustettu musiikkitaide, jonka kaupallinen relevanssi koetetaan ostaa sillä, että tekijä on aikoinaan ollut jollakin tavalla osallisena modernin musiikin klassikoiden tuottamisessa on jotenkin halpaa.

Siinä missä Kraftwerk oli aina parhaimmillaan ankaran minimalistisena, Flür harrastaa lässyttävän naiivia maksimalismia. Siinä missä Kraftwerk suolti toinen toistaan hienompia melodioita, Flürin lapsellisia melodioita ei muista edes niiden soidessa.

En keksi mitään syytä miksi kenenkään tulisi kuunnella tätä musiikkia.

Lisää luettavaa