Paperilla Wolfmother-yhtyeen konsepti ei vaikuta kovin tuoreelta. Kolme nuorta australialaista on hionut aivojaan muutaman vuoden jammailujaksolla ja päässyt kotiläksyt tehtyään levyttämään esikoisalbumin verran 70-luvun alun brittiläisestä mörrimöykkyhevistä ammentavaa musiikkia.
Periaatteelliset haukotukset sikseen, sillä käytännössä Wolfmother on hävyttömän hieno yhtye. Trion intensiivinen jytämoukarointi todistaa jokaisella tahdillaan, ettei se ole turha kierrätysjyrä. Yleensä hyvätkin retro-bändit suoriutuvat muodollisuuksista, mutta tarjoavat emootioiden tasolla onttoja korvikekokemuksia. Wolfmother on enemmän. Se on oikea klassinen rock-yhtye, joka puhaltaa vanhan koulun voimatrioajattelun hurjaan ja yllättävän sävykkääseen roihuun.
Wolfmother -levyn vaikuttavin piirre on se, että se soi pirullisen raskaasti. Monet nykynuoret ovat leikkineet 60- ja 70-luvun riffiajattelulla, mutta usein pelehtiminen jää kevyt-rollariksi, jossa on korkeintaan vähän zepukkaa kyytipoikana. Susiäiti iskee huomattavasti raskaammalla lekalla Black Sabbathin tyyliin, mutta säilyttää kuitenkin svengaavan dynaamisen otteen.
Upeiden usvailuosuuksien perään kautta albumin rävähtävät täyslaidalliset tuntuvat päälaessa asti sykkivänä vetovoimana, joka hinaa ihmistä pari senttiä lähemmäksi maan magmaista ydintä. Näyttävään afropörröön sonnustautuneen laulaja-kitaristi Andrew Stockdalen massiivinen rytmikitarointi lyö jo yksinään vaa’an tappiin. Miehen jumalaisesti möyryävät voimariffit tuovat terveisiä ajalta, jolloin kuulovauriosta ei vielä tiedetty mitään.
Wolfmotherin penikat ovat paitsi musiikillisesti myös lyyrisesti velkasuhteessa aikakaudelle, jolloin rock-runoilijat avasivat ensimmäisen kerran mystiikan, mytologian ja täysimittaisen hörhöyden Pandoran lippaan. Tekstillinen hölmöys ei ole yhtyeelle mikään rasite, vaan päinvastoin. Stockdalen epätoivoisella kiihkolla kailottamat heavyhippikuvaelmat tukkivat loputkin turvat. On mahtava kuunnella ehjää ja intohimolla piirrettyä kokonaisuutta, jonka sisällä yksisarviset, nymfit ja noituuden harrastajat saavat vapaasti kirmata, ja antaa tukan valuu vaan.
