Sister Flow’n ja Red Carpetin riveistä tunnetun Petri Nakarin sooloprojekti The Wonderminers yllättää. Ensinnäkin levy kuulostaa kotikutoisemmalta versiolta Tragician’s Hatin aikaisesta Sister Flow’sta, mutta sillä erotuksella, että kappaleista löytyy nyansseja ja origamien tavoin koottuja yksinkertaisia, mutta vaikuttavia rakenteita.
Ensivaikutelma levystä on karvas – Nakari päätti sitten lykätä levyn huonoimman kappaleen heti ensimmäiseksi. Jahka jonninjoutava While I Can Still Remember -renkutus on saatu pois päiväjärjestyksestä, lähtee albumi kunnolla käyntiin, kasvaen jokaisella kuuntelukerralla uusiin mittoihin. Aluksi naiiveilta kuulostaneet sanoituksetkin alkavat löytää paikkansa kokonaisuudessa, josta esiin nousevat parhaiten Brainwaves ja Steve And The Silents. Nakarin äärimmäisen ohuessa ja narisevassa laulussa olisi petrattavaa – se nimittäin on ainut riippakivi muuten monipuolisella ja loivan dynaamisella albumilla.
Levyn päättäävä, kuulijan pehmeään seittiin laskeva Green Fields luo häivähdyksiä Brian Enon majesteettisesta Another Green Worldista. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla pitämättä tästä levystä, mutta en vain kykene siihen. Alkuvuoden ensimmäinen yllättäjä – ja vieläpä hempeilyä!