ZACHARIUS CARLS GROUP: Fields Of Gold – EP’s 2003-2004

Arvio julkaistu Soundissa 02/2005.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
Zacharias Carls Groupin kiihkeältä saarnamieheltä ottama nimi ei ole tuulesta temmattu.

Arvio

ZACHARIUS CARLS GROUP
Fields Of Gold - EP's 2003-2004
levy-yhtiö

Zacharias Carls Groupin kiihkeältä saarnamieheltä ottama nimi ei ole tuulesta temmattu. Livenä näkemäni esitys vakuutti miesten rock-mission aitoudesta ja pöydillä hyppineessä laulaja Ossian Marttalassa oli varmasti vastaavaa hurmahenkisyyttä kuin vaikkapa Bruce Springsteenissä 30 vuotta sitten, kun hän vielä soitti Telakan kokoisissa paikoissa.

The Bossin lailla myös Zacharias Carls Groupin musiikki on enemmänkin rockin vankkoihin perinteisiin nojaavaa kuin sinällään innovatiivista. Eikä se ole moite, sillä yhtyeen soitto on omaleimaista ja sitä leimaa lisäksi vakaa melodisuus ja voima – kyseessä on jo pitkän tien puurtanut bändi, vaikka torniolaisperäinen kombo onkin julkaissut vasta yhden pitkäsoiton. Marttala kuulosti livenä vielä vakuuttavammalta, mutta hyvin hän hommansa hoitaa levylläkin, kuten koko yhtye.

Fields Of Gold kerää yhteen bändin kolme ep:tä ja lataa loppuun vielä kolme uutta biisiä. Taso on kautta linjan vankka, paikoin saadaan käsitys miesten liveaktin antaumuksellisuudesta, parhaiten kenties pitkissä kehitelmissä Aeroplane Blues ja Dead Presidents. Ytimekkäämmän pään esimerkkinä käy napakka teollisuusyhteisöä kuvaava Big River.

Loppuunmyydyt ep:t puhuvat omaa kieltään siitä, millaisesssa nosteesssa Zacharias Carl Group tällä hetkellä on. Fields Of Gold asettaakin seuraavalle pitkäsoitolle kovat vaatimukset. 

Lisää luettavaa