ZACHARIUS CARLS GROUP: Rage In Your Heart

Arvio julkaistu Soundissa 2/2009.
Kirjoittanut: JARI JOKIRINNE.

Zacharius Carls Group on yksi maamme laadukkaimmista yhtyeistä. Torniosta Helsinkiin muuttanut bändi on omalla ainutlaatuisella tavallaan onnistunut yhdistämään pohjoisen kaipuun perinnetietoiseen, mutta verevään rock-ilmaisuun.

Arvio

ZACHARIUS CARLS GROUP
Rage In Your Heart
Gasoline Brothers

Zacharius Carls Group on yksi maamme laadukkaimmista yhtyeistä. Torniosta Helsinkiin muuttanut bändi on omalla ainutlaatuisella tavallaan onnistunut yhdistämään pohjoisen kaipuun perinnetietoiseen, mutta verevään rock-ilmaisuun. Rage In Your Heart on erinomainen todiste siitä, että ZCG alkaa vähitellen olla hyvin lähellä pyrkimyksiään.

Zacharius Carls Groupin tapauksessa jalostunut sointi tarkoittaa sitä, että se on parantanut juoksuaan hitusen verran jokaisella sektorilla. Kappaleet ovat entistäkin tunnepitoisempia, niiden toteutuksessa on enemmän lihaa (ja varsinkin muskeleita) ympärillä ja suomalaiseksi bändiksi jopa tekstipuoli on hyvin valmista tavaraa. On myös hienoa huomata, että ZCG:n nykyinen ilme on selkeästi aiempaa monipuolisempi ja jokainen biisi on valjastettu omien ehtojensa mukaiseksi. Rage In Your Heart ei kuulosta siltä, että kappaleet olisi puristettu minkään filtterin lävitse, vaan ne hengittävät puhdasta ja pakottamatonta ilmaa.

Se, mikä Rage In Your Heartilta jää uupumaan, on täydellinen rockbiisi. Ossian Marttalan ja kumppaneiden taso on vuodesta toiseen kiistatta kova, mutta viimeinen siivu kuolematonta rock-historiaa jää vieläkin saavuttamatta. Sen enempää asiaa ei sovi murehtia, sillä tasavahvojen albumien ketju tuottaa pitkässä juoksussa paljon enemmän iloa kuin yksittäiset piikit.

Zacharius Carls Groupin laulaja-kitaristi Ossian Marttala, miten kuvailisit uutta Rage In Your Heart-levyänne?

– Kehumatta paras! 

– Vakavasti ajatellen, onhan tämä meidän ehein tuotos omasta mielestäni, vaikka edellislevystä (Hate, Love & Faith, 2007) tykkään edelleen kanssa paljon. Tämä on nykyisen kokoonpanomme debyytti. Ryhdikkäämpi, raivokkaampi ja ripaus mustaa huumoria.

ZCG:n tekstit ovat suomalaiselle bändille varsin oivaltavia. Ketkä ovat esikuviasi tekstittäjänä ja mitä teemoja pyrit vahvimmin tuomaan sanoituksissa esille?

– Kun lokakuussa kävin katsomassa Leonard Cohenia, niin kyllä sen taas muisti, kuinka suuri vaikutus sillä on ollut. Townes van Zandt, Kari Peitsamo, Peter Hammill – nimiä voisi luetella loputtomiin.

– Teemat vaihtelevat toki, mutta kyllä biisit on pääasiassa jonkinlaista yhden miehen maailmanparannusta, angstia ja optimismia. Kaikki kääntyy vielä parhain päin – pakkohan niin on ajatella.

Mitkä ovat yhtyeen lähiaikojen tavoitteet?

 – Kunhan nyt saadaan uuden levyn biisit keikkakuntoon ja lähdetään niitä soittelemaan ihmisille. Toivon, että hurmattaisiin levyllä ja keikoilla vanhojen fanien lisäksi myös uusia! Ja jos kaikki menee putkeen, niin olisi hienoa päästä kesällä festareille oikein urakalla.

Missä asioissa ZCG:lla olisi vielä kehittämisen varaa?

– Sosiaalinen hölmöily treeniksellä. Sitä minä kaipaan.

– Monista biisien raakileista voisi saada paljon enemmän irti porukassa. Sitä kautta löytyisi varmaan rohkeita ratkaisuja rakenteisiin. Alkuaikoina kappaleet syntyivät suunnilleen tuolla tavalla. En tiedä, onko se Helsingin kiireinen arki vai mikä, kun tuntuu, että treeniksellä käydään kiireellä pyörähtämässä. Soitetaan kuusi biisiä, pidetään pari tupakkitaukoa ja sitten täytyykin jo juosta viimeiseen metroon. Lannistavaa.

JARI JOKIRINNE

Lisää luettavaa