Zen Cafén seitsemäs albumi jatkaa komeasti Ua Ualla (1999) jyrkkään nousuun kääntynyttä uraa ja vakuuttaa, että luovuuden katto ei tule aivan heti vastaan edes triona pelattaessa. Uudelle levyllä Zen Café värittää biisinsä musiikillisesti totutun pienin elein, mutta niin rikkaasti ja vaihtelevasti, että mielenkiinto ei pääse herpaantumaan. Nyanssit ja detaljit kielivät muusikkoudesta isolla ämmällä. Yhtye kuulostaa isommalta kuin ennen ilman, että kolmikon alkuperäistä tiivistä henkeä olisi tarvinnut uhrata muutoksen alttarille. Samuli Putron lakonisen puhuva laulutyyli ei ole myöskään menettänyt tehoaan.
Stop-levyn teksteissä Samuli Putro on kyennyt säilyttämään arkisen raikkauden. Rakkaus askarruttaa ja pessimismi rules! Putron lyriikoiden huvittavin anti on siinä, että tätä levyä kuunnellessa on paikoitellen mahdollista elää uudelleen myös omaa menneisyyttään. Bassollaan New Orderin mieleen tuova Rysty on levyn avauksena liki täydellinen pophitti. Jo biisin ensimmäiset äänet antavat lupauksen uusiutumisesta. Itse Stop väittää rakastumisen tuovan tullessaan pelkkää surua matalan twangisena soivan kitaran alleviivatessa kappaleen pessimististä virettä. Sydänkohtauksia kuvaa irtipääsemättömissä olevan parisuhteen repivyyttä ja työnjakoa. Nainen repii tyynyliinan ja mies rikkoo astioita. Rakastele mua on osin koneistettuine rumpuineen ja kertosäkeeseen piiloutuvine lähes abbamaisesti kilahtavine pianoineen Stopin suorimpia iskusäveliä. Ensisuudelman muistot ovat toki kauniita, mutta eletyt vuodet tuovat muistikuviin myös kiusallista imelyyttä.
Ja mulle nauraa variksetkin -kappaleella Samuli Putron surkuttelu ja itsesääli saavuttavat jo hauskuudeksi kääntyvän huippunsa, sillä ”nyt on ihmiskunnan yksinäisin jätkä liikkeellä”. Kaiken tilityksen ja sävykkäästi säestetyn vuodatuksen päätteeksi Lohdutan sua tulee hyvään tarpeeseen.