THE ZUTONS: Who Killed The Zutons

Arvio julkaistu Soundissa 04/2004.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Hauska kuulla, että muuallakin kuin Suomessa julkaistaan levyjä bändeiltä liian aikaisin. Liverpoolilainen The Zutons voi olla jonakin päivänä vakuuttava yhtye, vielä se ei sitä ole.

Arvio

THE ZUTONS
Who Killed The Zutons
Deltasonic

Hauska kuulla, että muuallakin kuin Suomessa julkaistaan levyjä bändeiltä liian aikaisin. Liverpoolilainen The Zutons voi olla jonakin päivänä vakuuttava yhtye, vielä se ei sitä ole.

Ensialbumillaan yhtye tuo mieleen kotipoikansa The Coralin eli kiinnostavan levykokoelman pohjalta tehdään musiikkia nuoruuden innolla. Vaikutteiden omaksumisen ja löytämisen riemu ei ole kuitenkaan ehtinyt vielä musiikillisen ruoansulatuksen vaiheeseen. Nyt The Zutons on juurevaa poppia siellä ja valkoisen pojan funk-räpellystä täällä.

Monin paikoin laulaja David McCaben johtamaa joukkoa vaivaa uusiaaltomainen svengaamattomuus ja soinnin ohuus. Näin pelkistetty toteutus vaatisi vakuuttavampaa otetta kaikilta mukanaolijoilta. Tällaisena parin vuoden ikäinen yhtye kuulostaa intoa puhkuvalta baariyhtyeversiolta The Coralista. The Zutonsin soitinvalikoiman persoonallisin vempain on saksofoni, joka harvoin näin yksinään tuuttailtuna istuu poppiin kovin hyvin. Ei toiminut Blues Sectionilla saati sitten vaatimattomammin pelaavilla liverpoolilaisilla.

Näitä hauskoja pikkulauluja olisi ehdottomasti kannattanut kypsytellä vuosi tai pari, sillä niissä on idean tynkää. Uutta tykinruokaa kroonisesti etsivä brittilehdistö tarttuu varmasti jo tähänkin nuppuun hehkutuksella, mutta varsinaista uraa ei näille raakileille rakenneta. 

Lisää luettavaa