Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Ozzy tien päälle, System Of A Down palaa?

Brittilehti The Sunin mukaan hevilegenda Ozzy Osbourne suunnittelee pitkää kiertuetta Soul Sucka -levynsä kunniaksi. Jos uutiset pitävät paikkansa niin kesäkuussa ilmestyvä albumi saa tukseen peräti puolitoistavuotisen rundin. Osbourne lähtee tien päälle uuden kitaristinsa Gus G:n kanssa, joka palkattiin syrjään siirretyn Zakk Wylden paikalle viime syksyllä.

System Of A Downin fanien karvat nousivat puolestaan pystyyn viime yönä (Suomen aikaa), kun yhtyeen basisti Shavo Odadjian viestitti Twitter-sivullaan seuraava: "Are u guys ready for System?". Viestin on tietenkin tulkittu merkitsevän System Of A Downin paluuta vuonna 2006 alkaneelta tauolta.

Systemin paluu ei olisi mikään maailman suurin ihme, sillä yhtye ei ole koskaan ilmoittanut hajo
nneensa. SOAD-kitaristi Daron Malakianin ja rumpali John Dolmayanin uusi yhtye Scars On Broadway ei ole sekään osoittautunut suuren suureksi menestykseksi. 


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
The Cult julkaisee uuden albumin - biisi kuultavissa31.01.
Maistiainen Jack Whiten soololevyltä kuultavissa31.01.
Garbagelta uusi albumi – mukana Irina Björklund30.01.
Cirque du Soleilin Jackson-show Helsinkiin loppuvuodesta30.01.
Neil Young äänittää kahta albumia Crazy Horsen kanssa27.01.
Metallica tähdittää Suomen Sonispherea27.01.
Provinssirockin uusia nimiä: Kyuss Lives!, M83, Stam1na26.01.
The Amazing maaliskuussa Tavastialle25.01.
Pariisin Kevät juhlistaa albumia kiertueella25.01.
CMX uudelle levy-yhtiölle ja studioon25.01.
Dream Theater kesällä Suomeen?24.01.
Narttu palaa! Kauko Röyhkän klassinen kokoonpano keikkailee kesällä24.01.
Keikkavieraita: Fu Manchu, Mos Def, Pain Of Salvation...24.01.
Ultra Bra tekee paluun viikon päästä! Liput myyntiin heti.24.01.
Nightwishin salakeikan ja Gibson Amphitheatren livevideoita nähtävillä - päivitetty20.01.
Emmat jaettu - Chisu rohmusi taas patsaita20.01.
Bruce Springsteen julkaisee Wrecking Ball -albumin! Kuuntele sinkku!19.01.
The Mars Volta julkaisee Noctourniquetin maaliskuun lopussa18.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
The Path Of Totality
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
Tony Iommi on sairastunut syöpään
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
Death & Decay
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Van Halenin paluuvideo julki - 35 vuotta vanha biisi?


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset