End Times

Olen edelleen ja varmaan vastakin sitä mieltä, että maailman parasta musiikkia syntyy ilman loistavia sanoituksia. Niitä taas voi rustata paljastamatta ensimmäistäkään intiimiä tosiasiaa. Kun lautaselle sitten sattuu levyllinen loistavia, ilmeisen tunnustuksellisia kertomuksia, joihin yhtyy tuhattakin sanaa puhuttelevampi musiikki, niin johan kolisee kuin mentäisiin pää edellä alas jyrkkiä kivirappusia. Ruhjeita tulee ja ylös uskaltaa yrittää vasta epämääräisen ajan kuluttua.

End Times on erolevy. Herra E eli Mark Everett kertoo 40 minuutissa neljätoista pientä tarinaa siitä, millaista oli ennen ja miten menee nyt. Kuinka rakastettu puki juhlamekon päälleen. Miten maailmanloppua kadunkulmassa julistavan hullun sanoma käy ensimmäistä kertaa järkeen. Nuorena miehenä jaksoi vastaavissa tilanteissa porskuttaa, mutta nyt jalat eivät kanna edes ulos kotiovesta. Voi jumalauta. Ei tässä näin pitänyt käydä.

Musiikki on riisuttua tai paremminkin vaatimattomaan arkiasuun puettua hiljaista soittelua. Vain Gone Man, Unhinged ja Paradise Blues kohottavat volyymin kuiskausta kovemmaksi. Ehkä sovituksia on tuumailtu tarkkaankin, mutta lopputulos kuulostaa siltä kuin homma olisi lyöty lukkoon viimeistään kolmannella otolla. Hyvä tuli. Sitten ehkä kaljalle tai luultavammin yksin kotiin miettimään maailman menoa.