Slap-tekniikka eli ”släppääminen” on rockabillyssa käytetty kontrabasson soittotyyli, jossa syntyy perkussiivinen takapotkuefekti. Tuosta tekniikasta lauletaan tämän retrospektiivin nimibiisissä, Rock-Ola With The Blue Catsin vuoden 1981 levytyksessä.
Punkin rinnalla 1970-luvun loppupuolen merkittävä nuorisoliike oli rock’n’rollin uusi aalto, joka syntyi antamaan potkun persuksille arvoihinsa kangistuneelle Kekkoslovakialle. Neljän cd:n Slap That Bass! -boksi kartoittaa ansiokkaasti suomalaisen rockabillyn ja klassisen 50-luvun rock’n’rollin skeneä aikavälillä 1979–2009.
Tämä paluu juurille tuotti paitsi pysyvän alakulttuurin, myös leegion edelleen aktiivisia muusikoita ja artisteja, joista esimerkkeinä vaikkapa Tokela ja Jussi Sydänmäki. Jotkut heistä – kuten Vesa Haaja, Jorma Kääriäinen ja Esa Pulliainen – ovat muuttuneet osaksi nykyisen populaarimusiikkimme valtavirtaa.
Ykkös-cd on rajattu vuosiin 1979–1982 ja se alkaa itseoikeutetusti aikansa suunnannäyttäjän, Teddy & The Tigersin maagisella Broken Heartilla. Sen jälkeen tarjolla on latinki nuoruuden intoa, jossa meininki luodaan etupäässä tempoilla. Rockabilly ja rock’n’roll ovat vaativia tyylilajeja, joissa – toisin kuin punkissa – osaamattomuus ei ole hyve. Suurin osa bändeistä on soittanut vasta muutaman vuoden ja koska tyyli-ihanne kahlitsee heitä, jää totaalinen kokemus uupumaan kykyjen puutteessa, mutta heittäytymisen niukkuudesta bändejä ei voi syyttää.
Vuodet 1983–1990 kartoittavalla kakkos-cd:llä kehiin jäädäkseen tulleet pelurit alkavat erottua massasta. Osio loppuu kuvaavasti Jussi Huhtakankaan suvereeniin Caravaniin. 1990-luvun kattava kolmos-cd edustaa musiikillisen kukkaan puhkeamisen aikaa. Levy alkaa Hearthillin virkistävällä Rockabilly Guylla, jossa pakkaa on uskallettu sekoittaa niin soundien, laulun kuin tuotannonkin tasolla. Tämä ja 2000-luvun kattava nelos-cd ovat boksin antoisinta kuunneltavaa. Suomessa on nykyään useita alan kansainväliselle huipulle rankattuja ryhmiä, kuten The Barnshakers, Whistle Bait, Rockin’ 8-Balls ja The Munsons.
Historiallisena läpileikkauksena Mikko Aaltosen kokoama 105 raidan paketti on ansiokas työ. Bändit, tyylisuunnat ja alalajikkeet on esitelty kiitettävällä pieteetillä ja jokaisen suomalaisesta populaarimusiikin historiasta kiinnostuneen kannattaa perehdyttää itsensä tähän kansalliseen varantoomme. Eksoottisella kielellämme tulkitut välipalat, kuten Tuomari Nurmio & Köyhien Ystävien versio Elviksen Just Becausesta, lienevät riemastuttavaa kuultavaa ulkomaalaisille.
64-sivuinen booklet on ulkoasultaan komea, mutta tekstin fonttikoko on väärä paikka pihistää.
|
|
|
