Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT
SOTAJUMALA:

LEVYARVOSTELUT:
Death Metal Finland
Teloitus
Kuolemanpalvelus

SOUNDIN JUTTUARKISTO:
Man-Eating Tree syyskuussa, Sotajumala feat. Di'Anno (13.04.2010)

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Man-Eating Tree syyskuussa, Sotajumala feat. Di'Anno

Sentencedin entisen rumpali Vesa Rannan alulle laittama The Man-Eating Tree julkaisee Hiili Hiilesmaan tuottaman debyyttilevyn syyskuussa. Jo toukokuun aikana ilmestyy ensimmäinen single niin downloadina kuin fyysisenä äänitteenäkin. Esimakua tarjolla jo täällä.

- Sentencedin lopettamisen jälkeen minulla oli tarkoitus jatkaa bänditouhuja Miika Tenkulan kanssa. Projekti jäi kuitenkin hautumaan, koska olimme turhan väsyneitä Sentencedin 16 vuoden taipaleen jälkeen. Pari vuotta myöhemmin veri alkoi kuitenkin vetämään treenikämpälle ja ryhdyimme kehittelemään uutta bändiä. Lopullista kipinää aktiiviseen bänditoimintaan ei kuitenkaan löytynyt, koska hyvää laulajaa ei löytynyt, Ranta sanoo.

Bändin nykykokoonpanossa vaikuttaa Rannan lisäksi Janne Markus (kitara, myös Poisonblack), Mikko Uusimaa (basso), Heidi Määttä (kosketimet) ja Tuomas Tuominen (laulu).

- Eräs ystäväni vinkkasi minulle Tuomaksesta vain muutama päivä Miikan hautajaisten jälkeen. Ajoitus tuntui niin väärältä ja ristiriitaiselta, että asiaa oli hankala käsitellä. Voi sanoa, että tämän bändin perustaminen ja uuden musiikin tekeminen oli minulle osa suruprosessia. Bändi sai hyvän lähdön, koska Janne Markuksella oli kertynyt vuosien saatossa paljon biisiaihioita, jotka sopivat hienosti Tuomaksen äänelle. Nyt vuosi bändin perustamisen jälkeen meillä on levy valmiina. Ulkomaan kuviot on aukeamassa ja veri vetää myös keikoille, Ranta kertoo.

Suomalaiset Sotajumala ja Deathchain ovat puolestaan julkaisemassa split-ep:n huhtikuun lopulla. Deathchain laittaa ep:lle uuden kappaleen sekä Tarotin Tommi "Tuple" Salmelan tulkitseman Iron Maiden -lainabiisi Purgatoryn.

Sotajumalalta mukana on myös uusi kappale Sinun virtesi sekä Maiden-laina Prowler. Kappaleen lauluosuuksista huolehtii Iron Maidenin muinainen solisti Paul Di’Anno.

- Kysyttiin Paulilta, että kiinnostaisiko ja herra D tuumi, että why not? Yllättävän helposti mies suostui, kertoo Sotajumalan laulaja Mynni Luukkainen.


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Eläkeläiset hyppäävät uuteen sheikkailuun10.02.
Marky Ramone kertoo totuuden The Ramonesista10.02.
Lordi julkaisee arkistojen aarteita10.02.
Auttaako Stephen King Aerosmithia?09.02.
Mm. Pete Doherty ja Shining Helsinkiin, festareille lisänimiä09.02.
Nick Cave ja Debbie Harry duetoivat tribuutilla09.02.
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
The Lion’s Roar
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset