Kun byrokraatti säveltää

Olin sukuloimassa Kotkassa maaliskuun 27. päivänä. Kun muut lähtivät ulos potkimaan jo hätää kärsiviä kinoksia, minä jäin sisälle nukuttamaan tytärtäni. Ylen ykköseltä tuli aika usein ajatuksia herättävä Välilevyjä-ohjelma, tällä kertaa Olli Virtaperkon toimittamana. Virtaperko on ennenkin esittänyt provokatiivisia mielipiteitä musiikinlajeista, joilla ei ole onnea olla länsimaista taidemusiikkia tai Zappan Inca Roads.
 
Pasilassa vaahdottiin henkinen ponnari viuhuen progressiivisesta rockista. Proge oli toimittajan mielestä monimutkaisuutensa vuoksi kevyen musiikin huipentuma. Teesin todisteeksi soi Gentle Giant, joka vesitti koko jutun täydellisesti heti alkuun. Virtaperkon mielestä punk, disco ja tekno olivat "anti-ilmaisua", ilmeisesti yksinkertaisuutensa vuoksi.

Joseph Tainter kirjoitti yli 20 vuotta sitten kirjan nimeltä The Collapse of Complex Societies. Kirjan keskeinen ajatus on, että menneisyyden suuret ja kompleksiset yhteiskunnat, kuten esimerkiksi Rooma, kaatuivat monimutkaisuutensa vuoksi, eivät siitä huolimatta. Huonompi juttu meille, sillä elämmehän äärimmäisen kompleksisessa yhteiskunnassa.

Huonompi juttu se oli myös progelle, joka aikoinaan tuhoutui oman kompleksisuutensa vuoksi, ei siitä huolimatta, jääden edellämainittujen anti-ilmaisunmuotojen jalkoihin. Hyvä juttu meille, koska punkilla, discolla ja teknolla on kaikilla huomattavasti parempi osumatarkkuus kuin tahattomaan itseparodiaan taipuvaisella progella.
Tämä pisti miettimään, että moderni länsimainen taidemusiikki saavutti viimeistään akateemisen sarjallisuuden myötä sellaisen elämästä vieraantuneen kompleksisuuden tason, että sen pitäisi kaiken järjen mukaan romahtaa. Nykyään koulutusjärjestelmän kovalla vaivalla tuottamat rivisäveltäjät soittelevat algoritmeja toisilleen kulttuurikanava Ylen ykkösellä ja hetken henkiseen partaansa mutistuaan toteavat, että kyllä se "rivi" sieltä löytyy. Miksi romahdusta ei ole tapahtunut?

Amerikkalainen konsultti-kirjailija Clay Shirky kirjoitti huhtikuun ensimmäisen päivän blogissaan Tainterin kirjasta ja sen herättämistä kysymyksistä. Yksi Shirkyn oivalluksista koskee byrokratioiden toimintaa ja sitä miten ne tilapäisesti kumoavat termodynamiikan toisen pääsäännön: byrokratian puitteissa prosessin tekeminen kompleksisemmaksi on helpompaa kuin sen yksinkertaistaminen, eli entropian kasvu on pysäytetty. Voiko olla niin, että klassisen musiikin suuret resurssiylijäämät ovat synnyttäneet kompleksisen järjestelmän joka toimii isäntäeliönä sävellysbyrokratialle? Shirky: kasvuprosessin alkupuolella kompleksisuuden kasvu parantaa tuottavuutta, mutta ajan myötä alenevien tuottojen laki syö rajatuotoksen arvoa kunnes se häviää kokonaan. Tässä tilanteessa jokainen lisäys järjestelmän monimutkaisuuteen maksaa, eli tuottaa tappiota. Pätee järjestelmien lisäksi itse musiikkiin.

Tainterin teorian mukaan kompleksisuutensa seurauksena joustamattomaksi muuttuneet yhteiskunnat säilyttävät kompleksisuutensa loppuun saakka, kunnes koittaa se hetki jolloin ne yhtäkkiä yksinkertaistuvat radikaalilla tavalla, eli romahtavat. Tämä johtuu siitä, että järjestelmä on kykenemätön sopeutumaan resurssien vähenemiseen eikä pysty skaalaamaan toimintaansa sopivaksi. Yksinkertaistaminen on kasvuprosessin aikana syntyneille eliiteille kauhistus.

Clay Shirky on muuten määritellyt nk. Shirky-periaatteen (vapaasti suomentaen): instituutiot pyrkivät säilyttämään ongelman johon ne tarjoavat ratkaisua.