Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Ruisrock juhlii tasavuosia, mitä lahjaksi artisteilta?

Turun Ruissalossa järjestettävä Ruisrock, vanhin ja koko Euroopan toiseksi vanhin rockfestivaali Ruisrock viettää tulevana viikonloppuna 40-vuotisjuhliaan.

Kolmen tapahtumapäivän aikana festivaalin viidelle lavalle nousee yhteensä noin 60 esiintyjää, joista lähes puolet saapuvat maamme rajojen ulkopuolelta. Pääesiintyjiä ovat Ozzy Osbourne, Billy Talent, Slash, Belle & Sebastian, Midlake, The Sounds ja The Ark.

Pitkän linjan artisteista paikalla ovat muun muassa Canned Heat, The Specials, The Sonics, Vesa-Matti Loiri ja Popeda. Kotiteollisuus aikoo puolestaan purkittaa keikkansa syksyn dvd-julkaisua varten.


Soundi kysyi Ruis-artisteilta myös pari kysymystä juhlan kunniaksi:

Ruisrock täyttää tänä kesänä 40 vuotta. Mitä antaisit festivaalille lahjaksi?


Paula, PMMP: - Antaisin lahjaksi paljon yleisöä. Jostakin syystä minua lämmittää se, että Juhani Merimaa pelasti tämän legendaarisen festivaalin ja että se vieläkin on hengissä. Haluaisin että Ruisrock olisi olemassa ikuisesti.

Ville, Lapko: - Mulla on sellainen fiilis, että farkkushortsit olisivat ajaton ja oikein sopiva lahja jo kunnioitettavan iän saavuttaneelle festivaalille. Ainakin allekirjoittaneen Ruisrock-vierailujen aikana ilmat ovat olleet kuin morsian ja tarpeeksi lyhyet puntit herättävät kanssaihmisten mielenkiinnon, oli kantaja sitten mies tai nainen.

Sande, Amorphis: - Pronssinen Juhani Merimaa -patsas Pajulintu olalla toimisi! Mertsi on saanut Ruisiin sellaista imua, että pientä muusikkoa ihan hirvittää. Suomen paras festaritakahuone ja kaikki toimii lisäksi festarilla tarjottavat artistiruokalistat tulee etukäteen, että tietää pitääkö koukata Jari-Pekan kautta matkalla Turkuun.

Löytyykö takavuosilta mitään tyhjentävää Ruisrock-muistoa?

Paula, PMMP: - Aikana, jolloin meidän oma bändi ei vielä päässyt esiintymään Ruisrockissa, ajoimme Miran kanssa sinne festaroimaan jostain Keski-Suomesta omalta keikalta koko yön. Siinä meinasi litistyä yksi hirvi ja Mira veti vastapestyn huoltiksen liukkaalla lattialla lipat ja teloi kätensä, mutta onneksi ehdittiin katsomaan ekaa bändiä!

Ville, Lapko: - Takavuosina eräs nimeltä mainitsematon teknikkomme vapautui töiden jälkeen siihen pisteeseen asti, ettei huomannut nauttivansa päivällistä kokonaan ilman lautasta. Tarina ei kerro miten ruoka-annos oli pöytään asti johkaantunut, mutta oikeaoppisesti veitsellä ja haarukalla tämä sankari pisteli pöydänpinnalta koko kattauksen hyvällä ruokahalulla. Tämän jälkeen kyseinen ääniammattilainen ohjattiin bussinperälle keräämään voimia seuraaviin koitoksiin.

Sande, Amorphis: - Kerran lähdettiin kavereiden kanssa Ruissiin katsomaan Aerosmithiä ilman lippuja. Yritettiin mennä alueelle aidan yli ja ali ja myös uimalla, mutta aina järkkärit saivat meidät kiinni. Lopulta tympiintyneenä käveltiin kaverin kanssa pääportista suoraan sisään, eikä kukaan kysynyt lippuja, mahtimeininki! Valitettavasti myöhemmin heräsin viimeisenä asiakkaana nurmikolta virkavallan herättelemänä. Oli sitten kuitenkin jäänyt Aerosmith näkemättä!

www.ruisrock.fi

  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Eläkeläiset hyppäävät uuteen sheikkailuun10.02.
Marky Ramone kertoo totuuden The Ramonesista10.02.
Lordi julkaisee arkistojen aarteita10.02.
Auttaako Stephen King Aerosmithia?09.02.
Mm. Pete Doherty ja Shining Helsinkiin, festareille lisänimiä09.02.
Nick Cave ja Debbie Harry duetoivat tribuutilla09.02.
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
The Lion’s Roar
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset