Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Jug band-musan juhlaa

Suomalaiseen psyykkeeseen ja henkiseen kulttuurimaisemaan ei 1920- ja 1930-lukujen jug band-musiikki ole juurikaan jälkiä jättänyt, paitsi ehkä 13th Floor Elevatorsin sähköjugin merkeissä. Eli marginaalin marginaalin marginaalissa mennään. Se ei muuta sitä asiaa, että Carolina Chocolate Drops rokkaa kovempaa kuin miikä tahansa konsensushevibändi.

Dom Flemons, Rhiannon Giddens ja Justin Robinson saavat ihmeitä aikaan pienellä kokoonpanolla ja totaalisella heittäytymisellä.

Carolina Chocolate Dropsin suhtautuminen perinnemusiikkiin on hieno. Perinteet toimivat oppaana, mutta muusikot eivät pakene omaa aikaansa museoidun folkin turruttavaan syleilyyn. Tämä on seuraava luonteva etappi jatkumossa joka ulottuu Afrikkaan ja orjalaivojen kautta Amerikan Yhdysvaltain aamuhämäriin. Chocolate Dropsin nuoret pääsivät sisään tämän musiikin saloihin ikiaikaiseen tyyliin eli vanhemmiltaan oppia imien. Heidän kohdallaan kyseessä oli 80-vuotias viulisti Joe Thompson, joka oli itse oppinut soittamaan kuuntelemalla lapsena aikuisten peltotöiden jälkeistä soittoa.

Carolina Chocolate Drops: West Coast Update! from Thomas P. Ciaburri on Vimeo.

Lisää infoa:

http://www.myspace.com/carolinachocolatedrops

http://www.carolinachocolatedrops.com/

 


Linkitä juttu Facebook:iin




KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
The Lion’s Roar
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset